Joskus aamuyöllä, niinä ahdistuneiden ajatusten tunteina tupsahti mieleen tapaus, kun olin viimeistä kertaa ulkona ennen lastentekoa. Kavereiden kanssa seistiin spudarijonossa, siinä oli pari semmoista tavis-sihteerikön näköistä mimmiä, jotka alkoivat heti kehräämään näille kundille joiden seurassa olin, vaikka pojat olivatkin huomattavasti nuorempia ja aika hippeinä aika evvk. En muista tarkalleen, miten se keskustelu kulki kun se oli niin yllättävä käänne, roskaruuasta siinä kai puhe oli, ja heitin siihen jonkun kommentin noin keskusteluun osallistuakseni jotain krapularuuasta, ne muijat kilahti siitä täysin ja alkoivat heittää jotain "joo, mäkin syön viisi kebapia viikossa" - "aijaa, mä vedän pitsaa aamiaiseksi, kannattaa, kun siinä ei ole tota rasvaakaan" -läppää. Sen verran hyvissä fiiliksissä siinä oltiin, että mulla kestikin jonkin aikaa ennenkun tajusin, että mullehan siinä vittuillaan, ja painosta, ja ihan kybällä. Silloin olin vielä niissä 44-vaatteissa, eli omasta mielestäni aika ok: no sen kokoinen kun itse tykkäsin. Mimmit jatkoi vittuilua ja pisti vitosta silmään iskumeiningissä, joka valitettavasti ei tuottanut lopputulosta. Kai ne luuli, että meillä oli joku pokameininki, ja ne olisivat halunneet viedä läskiltä saumat nenän edestä, olisipa ollut hupaisaa. Nainen naiselle susi.

En tiedä, mikä mussa oikein on, jotenkin olen semmoinen perus-ärsyttävä yksilö - olen ikäni kärsinyt siitä, kun vaikka vaan olen jossain ja pälä pälä hengailen kavereiden kanssa, enkä edes mitenkään pidä ääntä itsestäni tai mitään show'ta, ja sitten siihen pätkähtää paikalle joku kaveri (monasti nimenomaan vielä miespuolinen), jolla palaa hihat ihan vain ensinäkemästä, ja alkaa vittuilemaan ja uhoamaan turpaanvetämisillä ja käskee häipymään helvettiin. Kai mä näytän ärsyttävältä - jo pelkkä läskiys riittää, sössötän, käytän liian pitkiä ja monimutkaisia lauseita ja sanoja - sen olen havainnut, että jos jotkut ei ymmärrä mitä sanon, se pitää sitä automaattisesti vittuiluna. Sössöttävä rillipää läski. Siinä mihin purkaa koko viikon vitutus.

On yksi tuttu, joka on näitä sivullisten purkauksia seurannutkin vierestä vuosien saatossa eräitäkin kappaleita - pari jopa sen heiloja - ja sitten kun jälkeenpäin parun hysteerisenä ja loukattuna, että miten helvetissä mulla ei ole oikeutta olla olemassa, vaan voidaan tulla laukomaan mitä vain päin naamaa, tämä tuttu (en halua juurikaan kutsua häntä ystäväkseni paljolti tästäkin syystä) toteaa, että miten sä otat kaiken noin herkästi, älä aina ota itseesi!

Se on helppo sanoa, kun ei koskaan ole yllättäen loikannut päin naamaa karjumaan, että pidä läski pääsi kiinni. Ihminen, jota et ole koskaan nähnytkään. Ihminen, jolle et ole sanaakaan sanonut. Ainoa paha asia, mitä olet tehnyt, olet ollut väärässä paikassa; tämän ihmisen näköpiirissä ja kuuluvuusalueen sisäpuolella. Ei kai se ole ihan normaalia? Eihän kaikille räjähdellä sillä tavoin? Sitä on vaikea ymmärtää, kun itse vaan yrittää siirtyä muualle, jos joku jurppii pelkällä olemassaolollaan.

Pahinta se on masentuneelle ihmiselle, joka on piileskellyt koloissaan kuukausitolkulla, ja sieltä uskaltautuu sitten ihmisten ilmoille. Ottaa hieman alkohoolia ja alkaa lärpättämään ja hupailemaan ystäviensä kanssa, ajattelee, että tämähän on ihan kivaa. Sitten tullaan kertomaan, että mene pois, yökötys, et sovi tänne meidän ihmisten joukkoon.

Mikä siinä on? Jotenkin viallinen aura? Että kuka vaan saa tulla sanomaan mitä vaan. Ja todella aggressiivisesti. Yksi opiskelu-ura loppui siihen, kun takapenkin viisaat erään tunnin alussa huutelivat, että lopeta se sössöttäminen, eihän sun puheesta saa mitään selvääkään, hirtä itsesi, ei se voi, se on niin läski, että köysi menisi katki.

Ja kuka mahtoi olla se kundi joka tuli öisellä kadulla vastaan ja huudahti "A kato t.! Sua en panisi vaikka maksettaisiinkin!". Olin 17, olin niin humalassa etten nähnyt eteeni, mutta se sattui. Että joku voi tulla noin vaan huutelemaan. Kun tokkopa tuolle huutelijalle olisin antanut itsekään.

Siksikö olen vuorannut itseni kaikella tällä läskillä? Että on joku tekosyy? Ne huutelevat siksi kun olen läski?

Tai miehetkin, että ne eivät rakasta siksi kun olen läski. Se oli ihan oikeasti pelottavaa, kun oli se "44"-kausi, eikä mitään vipinää alkanut syntymään, mitään järkevää, sitä kännistä lakanoidenpöllytystä vaan oli tarjolla. Hirvitti - joudunko nyt tunnustamaan, että olen typerä kusipää ja siksi kukaan ei huoli, eikä minkään paino-ongelman vuoksi?

Ja toisaalta, sitä oli paljas arvostelulle. Kun on reilusti läski, sitä on reilusti läski. On vaan ihan out of rank. Mutta kun pääset tasolle "lihava", "pyöreä", "pullea", kuulut taas arvosteluasteikkoon, joudut kisaan mukaan, joudut huomaamaan, että laihuus on loputon suo, kun sille tielle lähdet, et koskaan ole tarpeeksi laiha, tarpeeksi sitä tai tätä.

Ja on paljas myös sille arvostelulle, joka olisi muka positiivista; sille, että äijät kyttäävät, vanhat, haisevat ukot tuijottavat paidanetumusta tai kähmivät ratikan käytävällä. Vastaantulijoiden limaiset katseet. Voi Luojani, tätäkö se on, aloin ymmärtämään hyvännäköisten naisihmisten arkea ihan toisella tavalla. Silmät irti mun perseestä, kuka antoi luvan? Kun laittaa päälleen läskipalttoon, saa olla rauhassa.

Maailma on niin julma. Se palttoo on niin pehmeä, lämmin ja turvallinen. Kuinka uskaltaisin siitä luopua?