No vähän nolottaa tunnustaa tohtori Filiä katsoneensa. Tuleehan siltä joskus jotain hyvää läppää, mutta on se kuitenkin kokonaisuudessaan semmoinen paketti, se ohjelma, muovinen tuote. Vähän niinkuin Barbie meets Oprah meets Freud meets Sally meets Jerry Springer.

Mutta eilen se luki mun ajatukset! Ja teki sitten ohjelman ja lähetti sen Suomeen! Ketku!

Keittiötä siivoillessani aamupalan jälkeen tuli mieleen taas sekin, etten näiden vuosien jälkeen ota enää niin herkästi kaikkea miehen sanomisista. Kuten näissä siivoiluhommissa ollaan hieman eri linjoilla, ja sitten kun se on jotain näpäyttänyt tai nalkuttanut, mähän olen ollut ihan hajalla sitten, tukehtumispisteessä, että oi! mikä natsi mikä despootti! kuinka ymmärtämätön hän voikaan olla! Mutta nyt, kun pyörittelin näitä mielessäni, hahmotin, että A) eihän se loppujenlopuksi mitenkään ilkeästi ole sanonut, vaan omista lähtökohdistaan. Samallalailla itsekin äyskin ja tiuskin mitä lie, jos joku asia pahasti särkee mun omaa maailmanjärjestystä vastaan. Enkä kuitenkaan sanomisiani tarkoita mitenkään noin niinkuin fundamentaalisesti sen ihmisen olemassaoloa kyseenalaistaakseni, kuten itse taas otan muiden pienetkin sanat sellaisen piiloviestiksi itselleni. B) Mies kuittailee ja välillä hermostuneena tiuskii varmasti aivan yhtälailla kuin ennenkin. Kuitenkaan en itse ota sitä niin herkästi. Tämmöisistä huomioista pääsemme lopputulokseen C) kuinka hurjan paljon oma asenne muita kohtaan vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa elämme. Tämmöistä jo vuosikymmen takaperin tankkasin kaikista buddhalaisuus- ym. ym. kirjoista, enkä vieläkään ole sitä tajunnut niin kristallinkirkkaana, kuin sinä zeniläisenä hetkenä, helatorstaina tiskirätti kädessä. On helppo jäädä rimpuilemaan ongelmiinsa ja osoitella sormella muita, että kun tuo on semmoinen. Jos se tajuaisi tämän ja tämän, olisi elämäni niin ja niin helppoa. Mutta eihän siitä ole kyse! Vaan siitä, paljonko itse pistää painoa sen toisen mielipiteille, sanomisille tai muille. Naks! Pistää suodattimen päälle, antaa toisen olla semmoinen ihminen kuin hän on, muttei näivetä itseäänkään mihinkään kuvitteelliseen muottiin "tämmöinen minun pitäisi olla". Vaan yksinkertaisesti on mitä on. Ja antaa toisenkin olla. Jotain semmoista.

Ja sitten muutama tunti myöhemmin, Dr. Phil setvii välejä anoppeihin ja muihin, ja heittää siinä viisausväliläpänderissään, että toisia ihmisiä ei voi muuttaa, mutta omia asenteitaan ja suhtautumisiaan voi, eikä siinä tarvitse jäädä odottamaan, että se toinen muuttuisi ensin, vaan parasta aloittaa itse ensin.

Paranoidien skitsofreenikkojen elämä on varmasti tietyllälailla hyvin jännittävää, kun ei koskaan tiedä, kuka ja koska saati millaisella ajatusimurivimpaimella on varastanut omat nerokkaat ajatuksensa esitääkseen ne ominaan...