Ja vahtiiko meitä edes kukaan? Jos Isoveli on vain oman mielemme harha, itseluomamme vankila. Taolaiset ovat sitä mieltä, että ihmiset alkoivat suorittamaan rikoksia sitä mukaa, kun lakeja säädettiin; että ihmisessä on oma sisäsyntyinen, tasapainoinen moraali ja oikeustaju, mutta kun tätä herkkää luonnonjärjestystä järkytetään asettamalla kieltoja ja ehtoja, tämä sisäinen moraalikin järkkyy näin ja saa ihmismielen askartelemaan kiellettyjen asioiden tekemisessä sekä väistämättä myöskin suorittamaan niitä...

Se siitä. Alunperin tuli mieleen, kuinka paljon elämässäni on ollut "minua tarkkaillaan" -skitsoja.

Ensimmäinen kokemus oli jo hyvin pienenä, ehkä noin nelivuotiaana. "Jos me näemme nuo ihmiset telkkarissa, eivätkö myös he meitä". Varmasti jokainen lapsi pohtii tätä jossain vaiheessa. Muistan, kun vaatekaapit oli olohuoneessa, enkä halunnut vaihtaa vaatteita, menin sohvan taakse piiloon, kun uutistenlukija tuijotti.

Myymäläetsivä seuraa sinua. Tätä podin aika pitkäänkin, jostain palttiarallaa alle kouluikäisestä miltei täysi-ikäiseksi. Olin semmoista haaveilijatyyppiä, että kun mutsi suoritti ruokaostoksia, menin tuijottelemaan kemppariosastolle saippuapakkauksia ja korutelineitä, saatoin viihtyä siinä ilmeisesti hyvinkin pitkään, sillä muistan hyvin, kun yllättäen tajusin semmoisen keski-ikäisen, äkäisen myyjän tuijottavan ja kyttäävän. Tajusin sen kelaavan, että kaikessa rauhassa siinä pistelen kamaa taskuihin, ja aloin entistä huomattavammin tutkimaan asioita sekä laittamaan ne tarkasti takaisin omalle paikalleen. Se oli hikinen paikka. Olin olevinani siinä luontevasti, enkä luovuttanut ja paennut äidin helmoihin. Että jostain säälittävän pienestä iästä on ollut pakkomielle "säilyttää kasvot", olla niinkun ei huomaisikaan, sen sijaan että iskisi lapikasta lattiaan ja puolustautuisi, huikkaisi, että "mitäs se ämmä sulle kuuluu, mitä mä täällä katselen? Tule syynäämään taskut vaan, jos siltä tuntuu, mutta lopeta toi kyttääminen!". Mutta ei, vuosikaudet oli pakkomielle ostaa sitten vaikka purukumi, mitä vaan, jos tuli viivähtäneeksi liian pitkään kaupassa. Joskus teini-iässä, kun kaverit oikeasti föräili ja jäivät kiinni jne., kiersi villi huhu, että jos taskut ratsataan, eikä ole poliiseja paikalla, eikä mitään löydy, kauppa olisi velvollinen korvaamaan 40 mk, neljäkymmentä markkaa, sillä vain poliisi saa tutkia taskut ja laukut. Tämä tietenkin villitsi vastareaktioon, että yrittämällä yritti näyttää luihulta - neljäkybää, hei! Sillähän olisi nykäissyt aimo keskikaljakännit! Varmaan siihen aikaan sillä olisi saanut noin kymmenen pulloa - tai vaihtoehtoisesti neljä askia röökiä. Ei tärpännyt.

Peilin taakse on asennettu tarkkailukamera. Tämä ei mitenkään suuresti ole haitannut elämää, mutta kun se fiilis on tulvahtanut yli, olen tajunnut sen olevan aivan irrationaalinen. Kun hissin tai yleisen vessan, työpaikankin vessan peilin edessä tutkii finniä, katsoo, onko kielessä sammasta tai ruokaa hampaissa, ja/tai muuten vaan irvistelee, ja sitten käy mielessä, että ainiin, mistä mä tiedän, ettei...

Yksi ohimenevä episodi oli eräs työpaikka, jossa oli myös yksi psykologi. Sillä oli jotenkin uskomattoman raivostuttava tyyli tuoda hommia mulle, se teki sen kuin päiväkotilaiselle. Tottakai tämä on lihavalle, nuorelle naisihmiselle ihan normaalia, sillä monet keski-ikäiset miehet etenkin, tossuttavat, pitävät dillenä, niinkuin tyhmänä lapsena, ärsyyntyvät jo ulkomuodosta niin, etteivät hallitse käyttäytymistään lainkaan: kaikki hiertää - läski on hidas, laiska ja ennenkaikkea tyhmä. Mutta tämä jannu, koulutuksensa kanssa, herätti suuren epäilyksen, että se tekee jotain psykologista testiä, tyyliin "stressaantuuko lyllerö, jos jään viereen kyttäämään, 'osaako' se aakkostaa oikein, alkaako paineen alla menemään paperit sekaisin"... 

Ja nyt, nykyteknologian saavutusten ansiosta, joka kerta avatessani tietokoneen, yksisilmäinen tarkkailija sytyttää valonsa palamaan minua hiljaa tuijottaen: webbikamera - mitä jos koneeseen pääsisi virus, että joku jossain voisi katsella kameran kuvaa aina kun kone on päällä, ja hihitellä sitten, kun täällä kuljen itseäni raapien, puoli- tai täysnudena läskit roikkuen, sillä kamerassahan on virta aina kun koneessakin...

Mutta tiedättekö, mitä huono itsetuntoni kiljuu korvaani näistä kaikista: "LUULETKO, ETTÄ KETÄÄN EDES KIINNOSTAISI? MIKSI JOTAIN NOIN KUVOTTAVAA JOKU TAHTOISI EDES TIRKISTELLÄ?"

No, inhoviboja saadakseen. Sitä, että nauravat sitten että yök miten ällöttävää.