Joulunahan niitä pitäisi olla, possuja. Mutta täydellä kunniattomuudella avasin uuden perinteen ja porsastelin aaton ja eilisen niin että oi! kehtaanko kertoakaan. Siihen sisältyi perinteistä simaa, tippaleipää, sipsejä, mutta myös jäätelöä, keksejä ja jugurttibanaaneja. Olisiko tuossa kaikki? No määriä ei kuitenkaan, arvatkaa vaan.

Tuo viime viikkoinen suklaalevykieltämys olikin semmoinen kunniahetki, että fanfaarien olisi pitänyt soida. Mutta kuinkas sitten käy, kun lisätään hieman väsymystä - tai aika paljonkin, pari loukkaantumista miehen kootuista nälväsyistä, pikkuisen stressiä ja kiirettä, ja yllätysohjelmaa loppuviikoksi löpöilyn sijaan. Tuokaa taloon semmoinen valikoima kaikkea mussutettavaa niin takuuvarmaa on, että minä olen imuroinut suurimman osan kaikesta. Ihan kauheasti.

Kiikun vielä jossain kiirastulessa, tuo taannoinen sadan rajaa hipova paino hermostuttaa. Hermostuttaa, että koskahan senkin saan tärveltyä, ja tämä taasen on itseään toteuttava ajatus. Minussa on kaksi puolta, se toinen, joka hyppäisi stepperille aamuyölläkin, ja joka suunnittelee niitä kyllästymiseen asti hoettuja "terveellisiä aterioita" ja haaveilee tiukasta linjasta, itsekilvoittelun riemusta joka johtaa perversiin nautintoon saavutetusta havainnosta, että vähänkin makea maistuu tosi äklön yököttävältä, mutta on se toinen, joka kaartaa yöllä keittiöön rohmimaan sipsejä, aloittaa aamiaisen suklaakekseillä, ja mitä kaikkea muuta vielä, mus mus mus päivän mittaan, eikä varmaan pidä kaikkea tätä mielessä seuraavalla kauppakeikalla, paitsi siinä väärässä mielessä, että nyt on vauhtiin päästy.

Kun nyt vielä saisi väisteltyä kevään täytekakut jotenkin.