Olen ollut vakuuttunut siitä, että ihmiset jakautuvat suklaan ja salmiakin suhteen vähän kuin kissojen ja koirien. Ettei se ole mikään veitsellä leikaten - jokotai -jako, mutta melkeinpä.

En ole koskaan välittänyt salmiakista niinkään. Voihan sitä joskus napata vähän, jos joku tarjoaa, mutta se siitä. Suklaa on ollut se suuri himo. Ja ne ihmiset, jotka saavat salmiakkihimotuksia, eivät mielestäni niinkään piittaa suklaasta. Että ihan ok, muttei mitään pakollista elämänlaadun kannalta.

Ja kuinkas nyt onkaan käymässä? Fanaattinen suklaanystävä pistetään tiukille sokeriarvojen kanssa, kuukauden päivät kun on kuluneet, hän fantasioi TURKINPIPPUREISTA.

Aivan kummallista ja ennenkuulumatonta. Jopa tässä raskauden tilassakin.