Kohta kuukausi täynnä, annos nyt 60 mg. Ero on aivan ihmeellinen.

Kun muistelee aiempaa Fevarinia, joka kyllä auttoi masennukseen sillai, niin kyllä nyt tajuaa, paljonko se ihan oikeasti todellakin nukutti. Ehkä tässä on jotain alkuhuumaakin, mutta niin monet asiat, joita ei ole edes huomannutkaan, muuttuvat. Niin paljon helpompaa pyörittää ihan tavanomaisia, arkipäiväisiä asioita. Kyse ei olekaan siitä, että olisin laiska ja veltto, vaan siitä, että salakavala masennus oli jo kauan nakertanut toimintakykyä sillälailla, että ihan normaalit päivittäiset rutiinit kuin tiskit ja lasten pukeminen sekä toimittaminen ovesta ulos yleisesti ottaen tuntuivat aivan ylitsepääsemättömän työläiltä. Siinä sitä noidankehää sitten, että vituttaa, kun ei saa mitään aikaiseksi. Sisätiloissa nyhjäämistä, siivottomuudesta ahdistumista.

Uni hieman kevyenpuoleista edelleenkin, hikoilupuuskat taitavat helpottaa. Jossain määrin huolestutti, alkaako siivoilu mennä jo maanisen puolelle, mutta se taisikin olla semmoinen kuherruskuukausi. Nyt, kun tämä asia on tällä tasolla hoidettu, alkaa putkahtelemaan niitä syvempiä kerrostumia esiin, mutta niihinkin jaksaa suhtautua jotenkin toisella tavalla. Että mitä siitä, vaikka olisinkin hassannut elämäni tähän saakka paljon pahemmin, kuin olen tajunnutkaan, nythän minulla on mahdollisuus tehdä asialle jotain ja kääntää suuntaa.

Tunnesyömistä munakiusausten loputtua aivan järjettömän paljon vähemmän (voiko noin sanoa...?). Ehkä jossain hillittömyyksissäni menin tuhoamaan lasten viimeiset pääsiäissuklaat, mutta se oli vain joku semmoinen tirskahdus. Jos talossa herkkuja on, tuskin niiden tarina päättyy yhtään sen sievemmin, mutta ainakaan mitään omatoimisuutta ei juuri ole moisten hamstraamiseen ja piilotteluun ja ahmimiseen. Olen - melkein - kuivilla.

Pitääpä nyt ohjakset tiukalla, luulen asiassa paljonkin vaikuttavan semmoisen alkuoireen kuin lievä pahoinvointi ja eräänlainen makuaistin muuttuminen: makea jotenkin iskee läpi, vaikka sitä on märsännyt, maistuu yhtä äkkiväärälle kuin pidemmänkin sokeritauon jälkeen. Ihan normaalivahvuinen kaakao valmiista juomajauheesta tökki pahasti. Hassua, kivaa. Juuri sitä, mitä joskus 10-vuotiaana hartaudella rukoilin iltaisin; että yllättäen alkaisinkin inhoamaan kaikkea makeaa, kun en voi sen syömistä hallita.