Kerronpa teille tarinan ihanaisesta kasvissosekeitosta. Se ei laisinkaan ole mikään vetinen itsekuritusruoka - tai voihan siitä tehdä sellaistakin, mutta itse sain semmoista herkkua aikaiseksi, että ajattelen sitä päivin öin lämmöllä.

Valitsin kaupasta pari giganttista Rosamunda-perunaa, jotka kuorin ja pilkoin höyrystyskattilaan. Sinne perään kuoritun porkkanan palasia, samoin käsitelty lantunneljännes ja muutaman sentin pala palsternakkaa (joka oli vakuumipakkauksessaan niin kurjan näköinen, etten suurempaa uskaltanut, mutta osoittautui hyväksi pienellä kauneuskirurgialla). Toisessa kattilassa kiehautin (mistä tämä pakkomielle kiehauttaa kaikki pakastevihannekset?) pussillisen kukkakaalia, uuden löydön Puutarhurin sekoitus ja ehkä pari desiä vanhaa kunnon herne-maissi-paprikaa seuraksi. Edellinen loistolöytö sosekeittoon pakastealtaasta oli Juureskuutiot, joista mielestäni tuli mehevämpi maku kuin niistä pikkuriippeistä. Muutenkin keittojuuressekoituksissa kaivertaa purjo ja/tai selleri, joista ei maage oikein pidä. Tuoreet (varastoidut) tietty aina parasta, mutta laiska mikä laiska, ja se vihannesosastokin lähikaupassa on vähän mitä on.

No kun on pehmiää niin tehosekoittimeen ja roiskis. Vähän höyrytyskattilan lientä mukaan ja takaisin kattilaan. Reippaasti currya ja paprikaa, pippurisekoitusta ja chilirouhetta vähän hellemmin jälkikasvun osallistuessa soppakattilan antimiin. Mikä ihana löytö oli Knorrin Vegetable Bouillion -kuutiot, joissa ei ole natriumglutamaattia (E621), johon suhtaudun samalla epäluulolla kuin vaikkapa siihen aspartaamiin (sori vaan, läskienvihaajat, jonka verenpaineen moinen tieto nostaa patologisiin lukemiin).

Siitä pari kuutiota sekaan, ja terveysvaikutusten torpedoimiseksi tölkki ruokakermaa ja aimo nokare chili - paprika -tuorejuustoa. Lautaselle vielä pari pisaraa vihreää Tabascoa. Oi äiti!