Kun aina puhutaan siitä, miten naiset hahmottavat itsensä isommiksi kuin ovatkaan. No, pelkään pahoin, että kaikessa läskiydessäni hahmotan itseni kyllä hieman pienemmäksi... Ehkä se on silmien ummistamista tosiasioilta. Missähän menee se kriittinen jakaja? Jossain 90 kg:ssa (omalla kohdallani), jossain vaatekoossa 46 - 48. Että sen alle kuvittelee itsensä isommaksi, ja yläpuolella tietty pienemmäksi.

Esimerkkejä: katson jotain vaatekappaletta hohotellen mielessäni, että no tää teltta kyllä on mulle liian iso. Ja katsos - sehän istuu kuin valettu, enemmän nafti kuin reilu. Katson jotain ohikulkevaa naisihmistä, ja ehdin ajattelemaan, että no, onneksi mä en ole noin iso. Mutta kun katson tarkemmin uudestaan, tajuan jostain yksityiskohdasta, että helvetti, sehän on reippaasti mua pienempi.

Peilin edessä sitä tulee aina seistyä enemmän tai vähemmän asennossa. Vaikka kuinka itseinhoisissa tutkiskeluissa olisikaan. Oikeastaan - en suostukaan katsomaan itseäni kuin tietyistä kulmista. Siksi siis, mieli sumentaa inhoja tosiasioita. Ja aina uudelleen, nähdessäni itseni etenkin kävelemässä jostain tietystä kulmasta, hypähdän kauhusta ilmaan, että oh la Gorda! En mä nyt ihan ajatellut, että tossa on noin paljon...