"Mitä laitat päällesi sitten sunnuntaina?" mies ja mutsi kysyvät.

Minä kirmaan innoissani vaatekaapille "Oi! Odottakaa!" Vihdoin pääsen esittelemään uutta paitaa, joka on jo muutaman viikon odottanut piilossa pääsevänsä esitellyksi, saati sopivaa käyttötarkoitusta. Se on ihana. Se on vähän erilainen kuin muut vaatteeni. Se on pirteä. Ilahduttava poikkeus muutoin ankean homogeenisessä garderobissani. Sipaisen sen päälleni alta aikayksikön, huomaan pettymyksekseni sekä hieman lihonneeni että paidan pikkuisen kutistuneen pesussa, mutta se on ok kuitenkin. Kaula-aukko on tarpeettoman antelias, mutta turha nyt on alkaa alustoppia sohlaamaan. En malta, vaan on pakko päästä hyppäämään esiin: "TA-DAA!"

Ensireaktio on pidättyväinen. Mutsi ehkä vilkaisee vähän silmäkulmasta jatkaen puuhiaan, mies selvästi pidättelee vaimonsa loukkaamista anopin läsnäollessa. "Hmmm, tuota, kultaseni..."
"No joo joo, tähän kuuluu laittaa alle paita." Ymmärrettävästi puolisoa häiritsee esiin uhkuva rintavarustus.
"Jaahas, no niin. Mutta - mmm, onko tuo nyt paras sinne? Äiti, mitä sinä olet mieltä?" No niin, anoppikortti vedetään esiin. Joka onkin varsin otettu hänen mielipiteelleen suodusta vallasta liittoutua vävypoikansa kanssa. "Niin tuota, mitenkäs se paita mikä sulla oli siellä-ja-siellä?"
"Juuri siitä mä sanoin, että se on ollut tuhat ja yksi kertaa päällä! Kaikkialla! Tää on uusi!"
"Älä nyt kiihdy"
"Mä olen jumalauta yli 30, enkä saa itse valita vaatteita päälleni!"
"Älä nyt viitsi. Ei me sitä tarkoitettu!"

Ja siitä illasta lähtien kyllä makia taas maistui.