Vituttaa.

Vitutus on ollut vallitseva olotila. Se kulkee käsikynkkää väsymyksen kanssa.
Nyt on kai taas joku tehoimukausi, kun yötä päivää musutetaan tissillä. Muutenkin, verratessani vauvamuistoja tähän päivään, totesin fiilikset ja vibat melko yhdenkaltaisiksi, vaikka edellisillä kerroilla en enää imettänyt kuin nimellisesti tässä vaiheessa, edelliset vauvat söivät ja nukkuivat enemmän, ja toisaalta, nyt en ole niin masentunut kuin pari vuotta sitten. Että kyllä tämä kaikessa riemussa veronsakin vie.

Yksi uusi "sitten kun"-fantasia on ilmestynyt. Se on se, että saisi päättää, mitä seuraavaksi tekee, ja miten pitkään, eli tekee asiat haluamassaan järjestyksessä alusta loppuun. On niin kovin stressaavaa, kun mitään kotoaskaretta ei saa kertalaakista vietyä loppuun saakka. Tulee keskeytys yhten- tai toisenlainen. Sitten jää homma puolitiehen, ja onneksi olkoon, jos hoidettuani keskeytyksen aiheuttajan, muistan jaksan ehdin vielä tehdä loputkin. Mutta olisi niin ihanaa, kun voisi täyttää tiskikoneen alusta loppuun, viikata vaatteet yhtäsoittoa tai imuroida ja pestä lattiat samana päivänä... Ja voi sitä riemua, kun kerrankin pääsee kerrankin - pahoittelen vulgääriä ilmaisua - istumaan paskalla vailla kiirettä tai keskeytyksiä, ihan alusta loppuun. Niin se vain on, äitiys on elämän perusasioiden pariin palaamista.