The A. nimittäin. Nassua pistelee parin ulkoilutunnin päätteeksi, kiitos lienee sen lisääntyneen uv-säteilyn. Ihan loistavaa. Ei olisi edes sisälle halunnut, mutta lapset väsyy, nälkä tulee jne.

"Lääkkeetön jakso" se jatkuu edelleen. Toisaalta alkaa jo menemään vähän eksperimentin puolelle, että mitenköhän ja tarvitseekohan enää ja semmoista, toisaalta kyllä tietää jo, että parempi olisi alkaa aikaa varailemaan; ei aina ole pakko odottaa siihen valmista-kauraa-junan-alle -vaihetta. Vaikka onkin aika kelpo ok-fiilarit, käpristymisfiilikset hiipivät pikku hiljaa, miehen kanssa vaihdetut poikkipuoliset sanat aikaansaavat mittakaavaan sopimattoman hysteerisiä kohtauksia, jne. Toisaalta - huomaisinkohan hieman semmoistakin, että hyvätkin fiilikset tuntuvat hyvemmiltä (lyökää, pilkunn*t). En aiempien lääkitysten aikoihin huomannut sen suurempaa latistusta paitsi sukupuolielämän alueella melkoista suloista yhdentekevyyttä, mutta harrastin kyllä sitä omaa "luonnonainelääkintää", ja enkö huomannut myös blaadauksen lopetettuani, että hauskat asiat tuntuivat sittenkin vähän hauskemmilta... (pusuja sille, joka kommenttilaatikkoon jaksaa soosootella sormi ojossa huumeiden haittavaikutuksista että tässä se taas nähdään...).

Tiedä häntä, mitä tässä tekisi. Lääkäri kyllä taannoin suositteli, että kun on toistuvaa masennusta ollut, kannattaisi jatkaa parikin vuotta lääkitystä yhtmittaisena. Niin ja hei, ahmimismörkö nostaa karvaista päätään. Täytyypä mennä googlettamaan Rimonabantin markkinoilletulouutisia...