Jos mun päänsisältöä kuvattaisiin semmoisena pikku-ukkojen tehtaana, samaan tyyliin kuin jossain 70-luvun agenttileffoissa, semmoisena kuin siihen vissymainokseenkin on lainattu, silloin osa niistä kypäräpäisistä pikku-ukoista olisi salaa häiriintyneitä, ja odottaisivat vaan, että saisivat kolkattua ohjaamohuoneen vartijat, ja pääsisivät painamaan itsetuho-nappia, joka olisi semmoinen iso ja punainen, jonkun lasin tai pleksilaatikon alla. Sitten alkaisi punaiset hälytysvalot vilkkumaan, kaikki säntäilemään rihvelit käsissään ja pikkuiset ajoneuvot ajelemaan huolestuneena määrätietoisesti määränpäihinsä, ja kaikkialla kaiuttimista kuuluisi hälytyssireeni BAAT! BAAT! BAAT! sekä hieman seksikäs, mutta asiallinen naisäänen kuulutus: "Itsetuhokytkintä on painettu - prosessi käynnissä. Tuhoutumiseen aikaa: 5 minuuttia". Ja sitten se toistuisi päivittämään aikaa puolen minuutin välein.

Kurinalaisuutta, liikuntoa, maltillista syömiskäyttäytymistä - ja sitten ne soluttautuneet, sekopäiset terroristit pääsivät sinne napille. Kirottu S-market! 10 jäätelöpuikon paketti vain euron. Ai vain euron! No sehän on otettava! Tästähän riittää tyttärille viikonloppujätskit pitkäksi aikaa! Vai riittääkö? Kukahan sen koko paketin oikeasti syö, kun kaksi on jo mennyt? Yksi heti lennosta eilen - no kun oli nälkä, ja tänään - mikä riettaus! - aamupalan päätteeksi - no kun niitä oli siellä pakastimessa. Eikä sekään riittänyt! Aivan selvästi vaanin tilaisuutta, jotta jälkikasvun silmä välttää, ikäänkuin yksi ei olisi tarpeeksi...

Maidontuotanto kuuluu kuluttavan 100 Kcal/100 ml. Minä sitten kuumeisesti pohdin, että jaa-a, paljonkohan tuo vauva nykypäivänä oikein syö. Mutta hyvä, kun ei tiedä mitä tosilukemaa. Yritän pitää mielessä googlettamalla vastaantulleen "keskimäärin 200 Kcal päivässä". Sillä - jos se on vähemmän - masennun itseni huijaamisesta, ja siitä, kuinka vähällä ylimääräisellä torpedoin senkin mahdollisuuden pieneen pienentymiseen, ja - jos se on enemmän, on parempi vaan, etten saa mitään tekosyitä yhtään enempiin turhuuksiin. Onneksi jossain tuli vastaan myös lohdullinen tieto, että kyllä se ruokahalu siitä vielä tasoittuu. - No parempi jos niin! Vaikuttaahan niihin hulluihin nälkäkohtauksiin sekin, että tässä on aika kurimuksessa, eikä pääse syömään sitä kiltisti jääkaapissa odottavaa järkiruokaa välttämättä juuri silloin, kun pitäisi. Kuten eilen kävi. Jos olisi vain ollut aikaa, en ehkä olisikaan hotkaissut sitä jätskipuikkoa hätäravinnoksi, vaan ehtinyt lämmittämään sosekeitot ja iloinnut lankeemuksesta ciapatta-leipään pitkän ruiskuurin jälkeen. Ja kun väsyttää, niin sehä lisää ruokahalua. Elimistö janoaa niitä sokeripiikkejä saadakseen edes hampaat pestyksi.
Mutta kyllä tämä tästä vielä, kun muutaman kuukauden kärvistelee. Isosiskot nukkuivat täysiä öitä ennen puolen vuoden ikää, toivottavasti tällä kertaa noudatetaan samaa linjaa. Pyrin positiiviseen ajatteluun - eihän siihen enää ole pitkä aika! Eihän?!?