Olen aika kyllä kummallisessa mielentilassa, joku Suuri Äidillinen Rauha ja Tyyneys käynnissä - sitä se eilinenkin, kadonnut postaus käsitteli. Kun ei oikein mikään hetkauta, olen vain jossain AUUMMMMMM-seesteisessä onnentilassa. Noin enimmäkseen. Tietenkin ärähtelen jälkikasvulle, jos ovat tukkanuottasilla, tai muuten vaan joudun hokemaan samaa asiaa liian monta kertaa. Mutta mieskin on saanut puuhailla kaikenlaista omiaan, eikä niinkään tunnu missään. Normaalitilassa piehtaroisin fyysistä tuskaa aiheuttavan ahdistuksen kourissa kuullessani, kuinka - jälleen kerran - siististi paperikassiin keräämääni paperijätettä sullotaan samaan pussiin sekajätteen kanssa (meillä noi kierrätysasiat ovat aika eri taajuuksilla. Nyt olen oppinut luovuttamaan ja ottamaan rennosti; maailma ei ehkä pelastu, mutta meidän liittomme). Tai kun tulee näitä pitkiä seminaareja ja kokouksia (mistä on aika höpöä vetää kierroksia, sillä kyllähän se sieltä soittelee, toimistopuhelimesta vieläpä. Mutta vauhko mieli on vauhko ja paranoidi paranoidi.)

Mutta semmoinen erikoisuus vallitsee edelleen, kuin se hillitön shoppailuhurmio. Ihan pelottaa, mitä tapahtuu, kun budjetti normalisoituu, elikäs kiristyy jälleen. Ja nytkin tuntuu, että yli mennään koko ajan - että onkin jotain hillittömiä, suuria menoeriä, jotka olen autuaasti unohtanut, ja kun lasku lankeaa, saa kyynel silmässä miettiä, että mistä nämäkin rahat revitään, ja miksi pitikään laittaa niin huolettomasti semmoisia summia menemään...

Nyt, kun jälkikasvu on vaatetettu joksikin aikaa eteenpäinkin (onneksi kesävaatteet ei vielä ole myynnissä...), on vuorossa näköjään emäntä itse. Eilen siltikin satuin eksymään Catalog.fi-sivuille postitse saapuneen aviisin houkuttelemana, ja oi kas! Sieltähän olisi löytynyt vaikka mitä! Johonkin sorruin, ajatellen, että "tämä on tarpeellista, tämä on halpaa". Mutta kun loppusuoralla naksauttelin hyväksyntänappeja ja näin ostokset kokonaisuudessaan, hieman ihmettelin itsekin, mitä tämä moinen oikein on? Alusvaatekerta, uimapuku? Korkosandaalit? Kummallista hempukkalinjaa. No - oikeasti, ne olivat tosi edullisia, uimapuku on finaalissa, nättejä, iloisen värisiä alusvaatteita on mukava käyttää mammavaatteiden jälkeen, tiedän kokemuksesta, mutta siltikin, noin kokonaisuutena? Kummallinen setti, minulta. Tuli ihan hupakkomainen olo. Jälkeenpäin vielä mietin niitä mintunvihreitä tissiliivejä ja niiden virkaa - ensinnäkin, tulevaa kokoa on aika mahdotonta arvaillakaan, ja mikä se sitten lopullisesti edes tulee olemaan, on Suuri Arvoitus. Kuppikoko kasvaa - ja sitten se taas pienenee, pienenee vielä lisää, jos saisinkin jonkinlaista painonpudotusta aikaan ja pysyväiseksi. Toisekseen, seuraavan noin puolen vuoden ajan ainakin, pääasiallisin malli tulee olemaan se funktionaalinen imetysmalli, kun ovat siinä syvimmässä, perinpohjaisimman tarkoituksellisimmassa käytössänsä.

Mutta - onhan tämmöiset itsensäsievistämisaikeet jonkinlaista positiivista kehitystä? Niinkuin ne kaikki kräämipurkitkin. Jos huolehtii itsestään, alinomaisen laiminlyönnin sijaan, kertoohan se siitä, että pulppuava itseinhon vuo olisi vaikka hiemankin ehtynyt, ja pohjamudasta pukkaisi muutamakin kukkanen?