Mies on edelleen ylinegatiivisella linjalla. Kun eilen ei ollut puhetta asiasta, ajattelin hänen jo sulattavan homman, mutta odottelikin ilmeisesti minun vaan omaksuvan hänen kantansa...

Aika epätoivoista. En todellakaan tiedä mitä tehdä. On se rakkaus ja pieni elämä, mutta toisaalta, jos tuo sitten koko ajan on tölvimässä ja julistamassa, miten kolmannen tulon takia en huolehdi kahdesta edellisestä kunnolla jne. jne. Ja mitä jos se sitten syrjii ja dissaa koko ikänsä "ei-toivomaansa"? Ei kukaan halua olla vahinkolapsi.

Äiti rakastaa jo, mutta onko se tarpeeksi? Olenko riittävän vahva?

Ja kun kyseessä on herran itsensä aiheuttama tilanne. Jos olisin esim. säheltänyt pillerien kanssa - tai sanonut sille, että ihan turvallinen aika, antaa palaa vaan, kokisin olevani jokseenkin edesvastuussa. Mutta nyt vain ihan kamalassa välikädessä.