Kai sielu kaihoaa bloggailemaan. Viime yönä unessa tarjoutui jo toisenlainen systeemi: semmoiselle joutopläntille oli pystytetty isoja puisia postilaatikoita, vähän samanlaisia kuin maaseudulla, mutta näissä oli lukollinen luukku. Blogia kirjoitettiin vanhanaikaiseen ruutuvihkoon, joka roikkui narussa laatikon ulkopuolella vieressään varauslista halukkaille lukijoille. Laatikon ainoa funktio oli ilmeisesti, että sinne sai laitettua postia blogivihkon kirjoittajalle. Laatikoita ilmeisesti vuokrattiin tai jotain, olin saanut omani vasta ja siellä oli vielä postia edelliselle kirjoittajalle. Kyllä minäkin sain jotain, yksi lukija oli tuonut ranskankielen oppikirjan ja mikä ihme se toinen kirja sitten olikaan. Että vähän virikettä ja sisältöä elämään. Kiitos hänelle vaan. Oli kevättalven sunnuntai-ilta, kun kävin laatikolla, siinä puuhaillessani ehti tulla jo lukijoita jonoon. Olin yllättynyt, että niitä oli niinkin paljon - toisaalta oli myös melkoisen noloa, kun ne näkivät minut siinä. Ja kun lähdin pois, yksi semmoinen keski-ikäinen rouva huikkasi jotain, kuulin, että kuinka keskimmäinen lapsi voi, ja vastasin jo kun hän korjasi että --- eli mies, yhdellä semmoisella nimellä jonka ilmeisesti olin kirjoittanut vain blogiin. Vähän nolostuin, oli outoa, että joku tunsi minut kirjoituksista, eikä lasten kautta jostain leikkipuistoista, kuten ensin luulin.