Viime yön unesta tajusin, etten olekaan tällä kertaa enää nähnyt niitä unia, joissa yllättäen tajuaa kadottaneensa vauvan! On jossain kaupassa vaikka pyörimässä, ja äkisti tajua, että ei helvettiläinen, mullahan oli se vauvakin mukana, missäs se nyt on?! Viime yönä oli vaan vähän kadoksissa, tämä uusi. Katsoin pitkään, ja vaikkei ihan tutulta näyttänytkään, tulin siihen tulokseen, että kyllä tämä on mun lapsi, täytyyhän sen olla, täytyyhän mun se tunnistaa! Rattaat vaan sitten olikin vähän hukassa...

Kaipa kokemus karaisee. Synnytyksestäkin olen tietävinäni kaiken, vaikka oikeasti tiedän - kokemuksesta, ettei siitä voi tietää mitään etukäteen. Tuskin tälläkään kertaa kaikki on joko kuten ekalla tai kuten tokalla kerralla - ehkä mitään yhteistä nimittäjää ei olekaan, kaikki on taas ihan yllättävää. Tai miten vaan. Eikai sitä hermoile niin paljoa. Tai sitten vasta hermoileekin. Ekalla kerralla siihen hommaan suhtautui vain untuvikon uteliaisuudella - ja painotti itselleen, millainen lukematon liuta naisia on sen homman suorittanut ennen, jälkeen ja samaan aikaan, suurin osa vielä huomattavasti alkeellisemmin ja yksinäisemmin. Toisella kerralla oli sitten vaan, että no joo, täähän on tehty - mutta yllättyikin, kun oli niin kipakka toimitus. Vaikea sanoa, tekeekö tietoisuus tapahtuman yllätyksellisestä luonteesta yhtään varmemmaksi vai hermostuneemmaksi. Mitä vaan voi käydä. Mitä vaan voi käydä!!!

Ensimmäinen ei tuntunut niinkään pieneltä. Se oli vain semmoinen maailmani mitta. Tuon kokoinen sen kuuluukin olla. Toinen oli sitten pieni - herranjestas, tällaisiäkö ne ovatkin! - ja esikoinen muuttui samalla kertaheitolla kumman isoksi! Nyt katselen tuota nuorempaa, ja ihmettelen, kuinka tuommoinen pikku tepsuttaja voi sitten tuntua niin isolta ja jämäkältä lapselta, kun hänet ensi kertaa isosiskon roolissa näkee. Miten nuo pienet sormet voikaan muuttua niin pitkiksi, ja jalat, ja kaikki. Tuntuuko pitkänhuiskea esikoinen enää lainkaan lapselta? Ja miten pienen pieni sintti tämä tulokas sitten on? Ja kuinka hauras, avuton. Eihän se jaksa pidellä päätänsäkään. Hassua.