~  essenttielliä asiaa  ~

Näin unta, että etusormen päähän oli kasvanut kaksi pitkää, tummaa ihokarvaa. Kutisivat raivostuttavasti kunnes sain ne nyppäistyä pois. Heräsin - taas kerran jälleen - vessakäynnille ja sormea poltteli ja kihelmöi ärsyttävä unimuisto.

Ärsyttävintä ehkä oli se, ettei niitä karvoja päässyt oikeasti nyppäisemään pois. Vähän semmoinen aivastus-joka-ei-tule -efekti.

Minulla on yksi partakarva (lisää tällaisia tunnustuksia ja blogin suosio nousee varmaan top 10-listalle...). Se on paksu ja useimmiten tumma. Välillä kasvaa vaaleampana. Kaikissa kauneudenhoitojutuissa aina luvataan, että "karvatuppi pystyy uusiutumaan vain tietyn monta kertaa", ja toisaalta pelotellaan, miten ikänsä kulmia nyppineet naiset ovat 5-kymppisinä miltei kulmakarvattomia. En tiedä, montako kertaa vuosien mittaan olen tuon partakarvan pyydystänyt ja taistellut pinsettien satimeen, mutta elän toivossa edelleen - ehkä kohta olisi tupesta lati loppu. Josko tuo ajoittainen vaaleutuminen olisi jotain heikkenemistä..? Kosmeettisesti tuo karva ei niinkään haitta ole, mutta suuri psyykkinen häiriötekijä kuitenkin. Se ajaa raivon partaalle heti ensikontaktista alkaen, joku 0.001 mm, jota räpellän raivokkaasti haaveillen pääseväni pinsettien luokse - varmaan nk. haulikkosormen syyhyäminen tuntuu samalta. Kamalinta on, jos niitä parhaita ei löydy - kamalaa oli elo myös, ennenkuin ne kaupasta sattuivat (sillä pinsettien ostohan on silkkaa sattumankauppaa, ei mulla ainakaan ole silmiä erottaa, mitkä on napakat ja millä saa vain yli 1 cm pituisia karvoja nypittyä... Automaattipinsettien suhteen olen luovuttanut kaksien jälkeen - ja kuultuani yhdeltä kosmetologilta, että "heilläkin on kolmet, joista vain yhdet on hyvät, ja niistä sitten aina kinataan"). Ja tuosta ensikosketuksesta joutuu ehkä odottamaan kuitenkin päivän pahimmillaan pari, että karva on kasvanut riittävän pitkäksi jäädäkseen satimeen. Mutta sitä riemua, kun vihollinen on saalistettu ja rangaistu! (Vai mitä termiä Bush taannoin käyttii, eikö se ollut "hunt down and punished"?). Tuo inha puolen sentin ihon alainen kasvu - mikä helpotus onkaan sitä tarkastella teurastettuna ja nyljettynä!

Yksi säännöllisesti toistuvista sivujuonteista unissani on, että jossain käsivarressa tai sääressä onkin yllätys yllätys jotain 15 cm:n ihokarvoja. Pyörittelen niitä sitten sormen ympäri ja nyppäisen, ihan täpinässä, että uskomatonta, nämä täytyy päästä näyttämään sille ja sille, ja miten tämmöisiä on näin päässyt salakavalasti kasvamaan. Yhdistettynä siihen finninpuristelunkaltaiseen kliimaksiin - naps! Aamulla ihan harmittaa, ettei se ollutkaan totta...

Raskaus muuten tekee kummallisia asioita muullekin karvoitukselle kuin vain pääsellaiselle. Jotakuinkin juuri ennen, kun tilani valkeni itsellenikään, satuin ajelemaan säärikarvat. Näillä kiloilla aika harvinaista; enpähän sääriäni kovastikaan esittele, jos jossain leikkipuistossa hameenhelma heilahtaa ja paljastaa nuo melko harvalukuiset ja kiitettävän näkymättömät vaikkakin pitkähköt jalkahaivenet, en usko tuosta kanssamammojen järkyttyvän. Mutta kuinka kävikään tuolloin - tilalle kasvoi huomattavasti pidemmät, paksummat ja tummemmat karvat! Yllättävää! Tämmöistä en ole tullut tajunneeksi edellisten raskauksien aikana. Kuten en sitäkään, että kainalokarvatkin pukkasivat takaisin kuin pääsiäisruoho. Että jos ne paksut tuuheat hiukset saa bonuksena, on tämmöisiä kolikon kääntöpuolia sitten... Vaan mitä kummaa, huomasin tuossa jokin aika sitten: kumman karheat sääret saivat kurottautumaan uteliaan isovatsan sinne johonkin lattian suuntaan, mihin ei aikoihin ole vaivatta ylettänyt. Ja totta! Suurin osa säärikarvoista onkin vaivaista sänkeä!?! Eivätkä ole ladyshavea yli puoleen vuoteen nähneetkään! Tämänkin täytyy olla joku raskausjuttu, ei mitään sulkasatoa ole ennen talvisin tullut. Weird.
Mutta jotta tämän postauksen saisi vedettyä vielä överimmäksi, sulkasadosta puheenollen - on pakko myöntää, että olen huomannut semmoisenkin kumman ilmiön kuin *köh* pienoisen sulkasadon ilmeisesti tulevaa suurtapahtumaa valmistellen juuri siellä päänäyttämöllä. Hassua. Ihan looginen luonnonilmiö tietenkin, vaan eipä tästäkään ole kuullut/itse ennen huomannut.

Mutta mitä vielä noihin partakarvoihin tulee, kamalimman löydön tein pari päivää sitten (tämä lienee vaikuttanut tuohon sormikarva-uneen): uusi parta!!! Arrrghhh!!! Ja tämä ei ole nätisti tuossa juuri leuan alla, vaan siinä toisessa - aivan raivostuttavan hankalasti tavoitettavassa paikassa. Ja se on vaalea, yrittää maastoutua. Vain kaksoisleukaa pullistamalla sain sohittua sen pinsetteihin (tässäkin visio jonkun ruokahalun pilaamaan). Tuli heti kauhea ajatus, että mitä teen, jos joskus laihtuisinkin niin, että 2-leuka katoaisi - sitten se karva olisi siellä täysin tavoittamattomissa, vaatimassa sormiani näpräämään ja raapimaan raivoon asti. No, onneksi ei enää ole nuori eikä napakka; jos tuo laihtumisen ihme tapahtuisikin, 2-leuka varmasti tulee olemaan avukseni tuon muka-ovelan jouhen pyydystämisessä.

Joo. Tämä oli varmasti kaikkein mielenkiintoisin ja tarpeellisin postaukseni ikinä. Täysi tunnustus kaikille teille, jotka luitte tämän loppuun saakka... Onkohan teitä...? (Ja montakohan tilaajaa lopettaa...) :-)
Ai niin, toivottavasti tästä ei tule mikään karvafriikkien populaaripostaus. Yöks, mutta itseäni vain saisin kiittää.