Ok, hyväksytään - lääkäriltä tuli vähän noottia, kun olen laiskasti mittaillut verensokereita (en ole aina edes uskaltanut! edes itselleni katsoa! Saati että se ateriapuoli alkaa taas olla vähän kortilla eli rempallaan. Ja toisaalta, kun ne ovat olleet ihan ok, motivaatio jatkuvaan itsensä pistelyyn on romahtanut). Kehotti mittailemaan vähän useammin. Jospa tämä nyt olisi semmoinen kommentti, joka yllyttäisi vähän skarppaamaan. Kun kuukauden kuluttua tapaamme taas, pitäisi olla tulostakin näyttää tai tulee sanomista. Määräävät vielä johonkin vuorokausikäyrään. Viimeksi olin. Siellä syödessä terveellistä sairaalaruokaa säntillisesti tulokset olivat aivan hyvät ellei loistavat. Olihan se toisaalta ihan siistiä viettää vuorokauden "loma", mutta - on sairaala kuitenkin aina sairaala. Nukkuuko siellä nyt niin hyvin. Jälkikasvua pirullinen, riipivä ikävä kuitenkin, vaikka kuinka etukäteen hekumoisi hetkellisen yksinäisyyden ajatuksella.

Mutta kun olen ollut ihan hunningolla. No vähän kiinnittänyt huomiota määrään ja mittaan, mutta pahasti mennyt esim. yksinäiset kauppakäynnit pakkomielteisiin kotimatkasuklaisiin ja muuta. Mikä on tekosyy? No kun väsyttää. Nenästä tulee semmoista tapettiliisteriä, että jomottavien onteloiden tulehdus lienee ainoa syy moiseen, mutta kuinka tuon edes parantaisi tässä tilassa? En minä mitään punkteerausta halua, ja onko odottajalle edes mitään antibioottia? Ja sitten nämä mielialan heilahdukset. Ruokaturva. Sairasta on se, kuinka siitä on nauttinut. Se on kuin kotisatamaan paluuta, kun mielessänsä hihkuu innosta, kun mies lähtee lasten kanssa ulos ja tiedän pakastimessa olevan vielä vähän jätskiä... Onkohan alkkiksillakin sama? Että pitkän raittiuskauden jälkeen on mukavan virkistävää heittäytyä takaisin kierteeseen? Turvallista?

Ja sekin tosiasia on piirtynyt mieleen selkoisasti, että kavahdan toisten positiivisia kommentteja. "Oletpa laihtunut!" "Ai kun sä näytät hyvältä!" Vielä vähän kehuja neuvolassa, joku vielä hehkuttamaan jotain "raskauden hehkua", ja on pakko rynnätä kotiin tärvelemään tuo kunnollisuus Fazerin sinisellä "En minä ole semmoinen, katsokaa, olen näin huono ja kelvoton".