Yksi elämäni pitkäaikaisin rakkaus-rankaise-minua -suhde on solmittu kirjastoon. Diggailisin lukemisesta niin kovin, faktasta ja fiktiosta, ja lehtiä ja kaikkea, nyt vielä tuo lastenpuolikin olisi niin oleellinen. Mutta mitä kettua! Joulun alla sain edelliset sanktiot hoidettua, onnistunut lainailukausi kesti reilun kuukauden - ja taas pätkii! Kymmenisen kirjaa kasvaa korkoa päivä päivältä kotihyllyssä homehtuen. Ja näin käy aina! Niinkuin kirjastoa rakastankin, aina jossain vaiheessa tulee stoppi päälle, enkä saa edes! Kelatkaa! Netin kautta uusittua lainoja! Ja vielä vaikeampaa viedä ne sinne takaisin! Jos hävettää, eikä juuri satu olemaan pätäkkää, olisi helppo käydä tuikkaamassa edes palautusluukusta illalla tai viikonloppuisin, mutta ei! Miten se ei ota onnistuakseen? Ja mitä pidemmälle tilanne karkaa, sitä välttelevämmäksi alan, kiemurtelen joka kerta niihin kirjoihin törmätessäni. "Oh, noikin tuolla vielä...". Miksi en miten en? Ainako pitää mennä perinnän kautta?

Tämän täytyy olla sitä samaa itsensä huonoksi tekemistä kuin nuo syömisetkin. Ilmeisesti sieluni sairaat osiot eivät saa tarvitsemaansa salaista täyttymyksen tunnetta ennenkuin postiluukusta kolahtaa terveiset Contantilta.