Olen suuresti kiitollinen, että se pysyy juuri ja juuri sietokyvyn rajoilla (ei kertaakaan spyygaa vaikka monasti mieli olisi tehnytkin) ja toisekseen: kuinka hurmaavalla tavalla se rajoittaakaan mitään turhia syömisiä. Tajusin, että jos nyt vetäisi tiukkaa linjaa, eikä yrittäisikään mitään tarpeettomia, tässä piakkoin alkaisi makuaisti herkistymään sokerin suhteen, elikäs kaikki olisi äkkiväärän äklöä eikä ehkä tarvitsisikaan vetää koko pakettia, jos parista tulisi jo se yök-olo. - Kunhan en vaan uudelleenkouluttaisi itseäni - näin kävi viimeksi. Jostain ne keksipaketit kuitenkin tunkevat tajuntaan... Mutta nyt täytyy olla tarkkana verensokereiden suhteen. Ja jos vähän kevenisikin, tai ainakin pysyisi samana, ei ehkä paineistakaan tulisi paineita - HAH HAHAHAA olipa hassua.

Vielä kun ottaa esikoisen ravintopoliisiksi kauppaan mukaan, pysyy sieraimet pinnan yllä ihan hyvin. Siellä kun osittaisen aliravitsemuksen ja vielä suuremman inhotuksen vallassa kun vaeltelee, osuu aina välillä jotain silmiin, minkä mieli tulkitsisi kelpaavan äkämystyneelle ruuansulatuselimistölle. Fazerin marjapiirakat! Oi! Jaffakeksit! Ja taas se wieneri, semmoinen, missä on paljon keltaista pomadaa vai miksi sitä kutsutaankaan. Tuon otan. Jos hakisin tuommoisen. Mutta ei. Jokainen ajatusketju päättyy siihen, kuinka tarkka esikoinen havaitsee "sen" ostoskärryssä - "Äiti, mikä toi on? Saanko minäkin yhden?". Ja kuten tunnettua, rouva Sokerisyöppö tarjoaa lapsilleen mielummin jotain terveellisempää, kuin millä olisi omaa mieltään saastuttanut.