Kompastui kauppamatkalla irtisrivistöön? 100 g suklaapainotteisia irtiksiä, sehän on tietenkin jotain 100 g hiilihydraatteja - eikä päivällinenkään saanut ylittää 60 g! Mikä nyt noin sai tekemään, kaikkihan on mennyt niin hyvin. On tullut kehuja neuvolasta ja synnäriltä, kun on sokerit ja painot ja paineet olleet niin hyviä, itsekuri on ollut huippuluokkaa, ettei se ole kurilta edes tuntunutkaan. Kavenneet posket näyttävät niin mukavilta peilistä, pyöristynyt masukin tuntuu tulevan paremmin esiin. Koko viikko on mennyt touhukkaasti, aamu meni niin hienosti, kerhopäivä vielä, mutta hän sai esikoisensa puettua sinne sievästi ja ajoissa, terveelliset ja monipuoliset eväät mukaan pakattuna. Nuoremman kanssa reipashenkistä ulkoilua ihanassa auringonpaisteessa - ja mäts! Miksi näin?

Tässäkö ilmi tulee juuri se hassu kummallisuus, ettei ongelmasyöminen (kuten varmaan muukaan riippuvuusongelma) ilmene pelkästään huonoina hetkinä, ei sillä pelkää surua ja ahdistusta hellitä, vaan onnen ja tasapainon huippuina myös. Pakko kompastua. Pakko heittäytyä lätäkköön ja pilata uudet vaatteet. Katsokaa; minä en ole tämän arvoinen, vaan katsokaa; olen näin inhottava ja alhainen.

Jos nyt tämän kerran, mutta ei sitten oteta tavaksi!