Viime yönä yksi ystävä kuoli. (Siis unessa) Jäi auton alle muutama päivä aikaisemmin, sitten siltä oli katkennut verisuoni päästä. Näiden tapahtumien välillä se oli ehtinyt käymään meillä, ja syystä tai toisesta, oli jättänyt kaksi kaniaan meille - miksi, tiedä en, ja toisaalta, mitä kanit sitten kertovat unissa...? Koska olin lapsuudenkodissa, enkä tässä omassani vielä, ongelma oli broidin hillitön allergia, että ne kanit pitäisi kai antaa jollekin eteenpäin, enkä tiennyt, että kenelle. Toisekseen, kun yritin ratkaista tätä ongelmaa, itkua pukkasi, että voi ei, H. kuoli, kuinka mahdollista, yhyy yhyy, ja sitten tajusin, että haloo, sen vaimo lapsineen oli meillä kylässä, no oliskohan niillä vaikeampaa. Kysyinkin, että miten te jaksatte, vaimo vastasi vaan, että ihan ok. Ajattelin, että ehkä siinä menee pari päivää kunnes tuossa tilanteessa todella tajuaa, mitä on käynyt. Mutta kaneista viis, sattuihan olemaan hieman möyhöäkin, ja ongelma olikin päästä broidin kanssa sauhuttelemaan, kunhan faija lähtisi jossain käymään. Viime aikoina olenkin blossitellut ahkeraan unissani. Ja viime hetkellä aina tulee se nihkeä huono omatunto, että oh gosh, mähän olen raskaana! (Enkä ikinä huomaa ajatella, että antaa palaa vaan - tämähän on vain unta...). Ahkerana talousihmisenä jäin miettimään, saisiko bongit putsattua ruokasoodalla. Systeri nukkui vanhempien sängyssä, oli iltapäivä, tuli ilmi, että se oli napsinut sekä lääkäriltä että muualta saatuja unilääkkeitä. Faija retuutti sitä ylös ja niin minäkin. Lapsuuden traumoja purkaakseen oli huippufiilis kurittaa tyrannimaista isosiskoaan kuin huonotapaista koiraa konsanaan. Ja useimmiten, kun unet tapahtuvat tuossa talossa, jossa nuoruusvuodet asuin, pihalla seikkailee myös se yksi naapuri, se, joka oli hyvä ystävä aina siihen asti, kunnes se alkujaan minun ystävääni esittänyt muija sai sen napatuksi, ja pisti välit poikki. Senkus riutuu opiaattiriippuvuuksissaan, myötätunto on vähissä, aikoinaan oli kova paikka menettä sielun-iso-veli. Siksi unissa en oikein tiedä miten suhtautua, pitäisikö olla kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, toisaalta se esiintyy aina vähän semmoisena salaperäisenä hahmona, ettei varmaan olla vielä tutustuttu. Sittenkin katkeruutta leijuu ilmassa.

Ja sitten se eilinen uni, sekin vaivasi koko päivän. Sekin oli semmoinen technicolor-uni, digilähetys ja teräväpiirtotekniikka. Teema, joka on toistunut parin kuukauden sisään joitan kertoja; se entinen heilastelija, johon olin niin kovin rakastunut. Ensin harrastetaan säihkyvää seksiä ja pupuillaan, supatellaan söpösiä sanoja toistemme korviin, ja olen liki kyyneliin saakka liikuttunut, että oo, tuo mies, se tuntee minua kohtaan noin. Mutta pam! Mikä tipautus arkitoteen, kun tulee muita ihmisiä paikalle, se alkaa suoranaisesti vittuilemaan ja muutoinkin ilmituo kyseessä olleen vain hetkellistä seksiä, jota sitäkin katuu katkerasti, eikä edes haluaisi kovasti näille muille mainostaa vittuilun kohteeksi joutumista välttääkseen, joten minä murskattuna, katkerana ja hylättynä yritän parhaani mukaan kostaa julkituomalla lihallisia tekojamme. Mutta päällimmäinen tunne on petetty. Hylätty. Kelpaamaton. Julmasti kusetettu.

Niinkun tuo isovelikin, joka ilmestyy toisinaan uniin hiippailemaan. Ei lihallisella, vaan vielä julmemmalla, henkisellä ystävyyden tasolla. Ja mutsi ja faijakin on tavallaan tehneet samaa kuin tuo entinen heila; yllättäen kääntävät kelkkansa ja alkavat vittuilemaan ja tilittämään, miten epäkelpo olenkaan. Ja minä tukahtuneena parkumassa. 

Ja sitten pilvenpolton parissa. Eilisessä unessa vähän häiritsi, kun kaverit alkoivat blaadailemaan, vaikka meidän faija oli paikalla. Vähän arkaillen otin pienet savut, kun muiden käyttäytyminen kuitenkin osoitti, että olin meiningissä mukana, turha alkaa selittelemään, että "enhän minä...". - Ja hedelmällinen tila iski taas, voi ei, enhän mä voi kuitenkaan...

Mutta mitä ne kanit muka tarkoittaisi? Tai se koivu, jota faija oli karsinut niin rankalla kädellä, että kun se oli haarautunut joka leikkauskohdasta, se ei jaksanut kasvattaa oksien päihin enää normaalikokoisia lehtiä, vaan ihan pikkuruisia. Ja mitä ne juuriversot oli, jota pukkasi miltei nurmikon tiheydeltä sen koivun ympärillä? Faija oli hakemassa autotallista jotain pressua peittääkseen ne (näinhän niistä muka eroon pääsisi). Ja se kaikki blaadailu, yrittääkö alitajuntaparka selvittää mulle tätä riippuvuusketjuani? Voisipa joskus nukkua pidempään, käydä koputtamassa ohjaamon ovea ja vaatia suoria vastauksia.