Tässä kun nämä kiinteisiin siirtymiset häämöttää jossain lähitulevaisuudessa, kävi mielessä, voisiko syy mun sietämättömään ronkeliuteen olla siellä kaukana vauvaiässä? 70-luvullahan alettiin pistämään safkaa napaan ihan toisella tatsilla, hyvä jos ei ollut joku suunnilleen karjalanpaisti kuvioissa niihin aikoihin, kun nykyään aloitellaan muussatun perunan maistelemista... Jostain kai parikuisesta ruusunmarjasosetta, mitä sekin sitten on makutaipumuksille tehnyt.

Jotain liian kökköistä ruokaa liian pienenä takertunut kurkkuun? Olen siitä kai aikoja sitten kirjoittanutkin, miten yritin ja yritin, mutten ikinä oppinut syömään asioita, joista en pitänyt. Kokolihaa tai kalaa, lähinnä. Vaikka miten puolueettomasti yritti, yökkäys tuli aina. Olen aina ihaillut muiden kykyä syödä ruokaa, josta eivät pidä.