Siihen havahduin että johan edellisestä postauksesta on reilu viikko! Kuinkas nyt näin, vaikka kaikenlaista asiaakin pyörisi mielessä? No, istuin sitten hetken koneen takana sylissä pyörivän vauvan kanssa ja muistin miksi... Jos hän nukkuu nyt, saapa nähdä, kauanko... Toisaalta, aina välillä tuntuu, että tämä menee jo ihan toistamiseksi. Ei jaksa aina tulla itkemään, että yhyy yhyy, vedin viikonloppuna tripla-Domino-paketin, yhyy yhyy, ja sitten parin päivän kuluttua taas uhoan kattilallinen kasviskeittoa jääkaapissa.

Aika mielenkiintoista aikaa, kun heittelehtii todella railakkaasti. Aina välillä on tosi hyvä fiilis, aina välillä tuntuu - onneksi kuitenkin vain hetkittäin - että ihan lähtee touhu käsistä. Kuten se tripla-Domino. Ja sitten, aina toisinaan, hetkittäin, on jo ihan sekavia ajatuksia, mutta ne kestävät vain hetken, enkä kai kelaile niitä kovin tosissani, ja toisaalta - kunhan tässä nyt vihdoin pääsisi nukkumaan. 

Puuta pitäisi nyt koputtaa, mutta masennus on pysynyt aisoissa, ts. melkeinpä loistaa poissaolollaan. On se heikkoa jäätä, jolla kävelen. Hetkittäin, kun pysähtyy miettimään, alkaa se jää ritisemään jalkojen alla, kun tuttua mörköä pukkaa sieltä jalkapohjia kutittelemaan. Mutta nyt jonkunlaista hallintaa on pelissä. En voi olla olematta sitä mieltä, etteikö tämän blogin kirjoittamisella olisi ollut suuri vaikutus. Onhan tämä vähän tämmöistä vapaata assosiointia, ajoittain. On tapahtunut ihan selvää edistystä, pienten asioiden summana. 

Vai niin, nyt ne nokoset on nukuttu.