(Varoitus: sisältää synnäriläppää)

Tässä on taas käymässä se tuttu ilmiö: ennen joulua aika mataa, kunnes se (joulu) käy päälle yllättäen, ja kun kaikista niistä pyhähommeleista raketteineen loppiaisineen on selvitty, saa huomata, että hui, ollaankin jo pitkällä keväässä.

Lisäksi vielä että piakkoin huomaan olevani synnytyssalissa. Ei nyt ihan, on tässä viikkoja vielä, mutta ajankulku kiihdyttää vauhtiaan, pidä huivista kiinni. Pitäisi pestä pikkuvaatteita. Pitäisi ensin kaivaa ne esiin. Ja vähän inventoidakin, sillä olin jo niin muka lopettanut nämä lisääntymistouhut, että aika paljon on jo mennyt eteenpäin. Toivottavasti ei ne ihanat vihreät, esikoisen äitiyspakkaushaalarit. Katsoin netistä kuvia, tämänhetkisessä pakkauksessa oli paljon kivoja vaatteita, mutta karsea toppa-asu. Kyllä, otin taas pakkauksen, edellämainitusta syystä ja siitäkin, että se raha vaan valuisi johonkin, eikä yhtään järkevästi enää osaa ajatella mitä oikeasti tarvitaan, saati sitten juosta tuolla kirppareilla sitä etsimässä. Pakkauksessa on kuitenkin jämptisti kaikkea. Menee vielä kiertoon ja kestää monet vauvat.

Sairaalakassiakin voisi alkaa vähän suunnittelemaan, jos ei  ehkä ihan vielä pakkailemaan. Mitä siihenkin sitten? Suihkujutut tietenkin, kosteusvoiteet, imetysliivit, normaalit alushousut, jotka on kummallista vetäistä jalkaan kotiinlähtöpäivänä. Ehtisiköhän hankkia mukavat lipokkaat, muuten kyllä sairaalavaatteet rulettaa, mutta ne muoviset hikiluikkarit alkavat ahdistamaan aika pian. Lämpöryynipussi voisi olla mukava, selkäparka saa kyllä tuta. Peskele kun kannettava cd sanoi sopimuksen irti. Kynä. Kirjoista siellä ei mitään tajua. 

Monasti äidit valittavat haluavansa karata sairaalasta kotiin asap, tai ainakin vievänsä omat vaatteet mukanaan. Molemmilla kerroilla siellä on noin viikko hurahtanut, ja vaikka siinä vähän on liikaa, tunnustan viihtyneeni paremmin kuin loistavasti. Ensinnäkin: lepoa ja palautumista ilman lastenhoitoa! Ekalla kerralla olin aika hyvässä vedossa, toisella taas melko romuna, ja vaikka kuinka kuka olisi auttanut, kuitenkin niitä vanhempia lapsia joutuu huoltamaan ja passaamaan edes muodon vuoksi, eikä varmasti saa nukkua samaan tahtiin vauvan kanssa, neljän tunnin pätkissä, paitsi yöllä tietenkin... Jos ei ole ihan henkeen ja vereen asialle omistautunut, sairaalassa voi jopa raaskiessaan jättää pienen tulokkaan vaikka vain yhdeksi syöttöväliksi lastenhoitajien huomaan, ja nukkua ruhtinaalliset 8 tunnin yhtäjaksoiset unet - sillä seuraavia semmoisia saakin sitten odottaa. Toisekseen: terveellistä ja ravitsevaa ruokaa (viimeksi oli jopa hyvääkin!) kun vaan jaksaa heiluttaa kauhaa lautaselle. Ja pino, josta likaiset astiat häviävät! Kolmannekseen: loputon pinkka vaatteita, vuodevaatteita ja pyyhkeitä niin äidille kuin vauvallekin! Käytetyt heitetään pyykkipussiin ja tsup! Enempää ei tarvitse tehdä! Tietenkin ne kummalliset verkkopöksyt on jotain sanoinkuvaamattoman hupaisaa, eikä niitä mukavuudestakaan voi kehua, mutta we have this thing called "jälkivuoto" - ei meikäläisen garderobin pöksyosasto siihen rumbaan riittäisikään.
Kärsimys kehnosta sairaalasängystä, kolmesta muusta samassa huoneessa, kolmine vauvoineen (jos vauvat heräävät keskimäärin neljän tunnin välein, se tarkoittaa, että neljä vauvaa herää tunnin välein, eikä missään nimessä synkassa samaan aikaan...), laitosmaisesta olosta, yhdestä tai kahdesta kohdalle osuneesta Ikävästä Ihmisestä ja koti-ikävästä, on kuitenkin aika pientä hyötyihin verrattuna noin kaiken kaikkiaan.

Olen jopa niin asennoitunut ja rutinoitunut näihin viikon keikkoihin, että voisi olla pieni shokki, jos parin päivän päästä olisivat jo kotiin häätämässä... 

Kunhan nyt ensin ehtisi kaiken, jaksaisi ja pääsisi sinne asti. Olo on jo semmoinen, että vähän joka askeleella ulkona rattaita työntäessä odottaa vedentuloa, kun supistelee niin asiaan kuuluvasti. Mutta ei nyt ihan vielä, vielä on hieman aikaista. Pianhan se aika hurahtaa, enkä tiedäkään, kuinka kaiken ehtisi. Hui! Hurjaa!