Tulee pieni tauko. Teemme pienen syyskierroksen. Jos nyt ei ihan loikomaan lomailemaan pääse, niin ainakin vähän toisiin maisemiin. Ihan siistiä, vähän vaihtelua.

Mutta voisiko sillä aikaa joku tietäväinen kertoa, pääsisinkö vaikka kokonaan sulkemaan tämän blogin googlauksilta kokonaan? Alkaa jo todella ällöttää, kun hakutilasto pullottaa ja pursuaa kaikenlaisia läskihakuja. Siis semmoisia läskidiggareiden vemppaushakuja. Byörgh. EVVK. Enkä ymmärrä, miten semmoiseen olen joutunut. Olen jo ajat sitten, kun niitä alkoi pukkaamaan, poistanut kaikki paksukaiskuvitukset, mutta kai ne kummittelee vielä jossain välimuistissa. Olen hysteerisesti muuttanut kaikista löytämistäni sanoista f:n perään kirjoitetut a ja t:t @-merkillä. Ei toimi. Niitä tulee lisää vaan. Kaikenlaisia ällöttäviä, etsitään läskitissejä ja mitä lie. Byörgh. Joku tietenkin ihmettelee, kun en ole otettu, vaikka olisi ihailijoita, ihan kotiäidille saakka. Mutta kun se on vaan niin sairasta. Eri asia, jos pitää pyöreistä naisista, noin niinkuin ihmisinä, eikä pakkomielteenä, mutta ihan vaan pelkkinä ihrakimpaleina, terveydestä saati korvien välistä viis. Byörgh. 

Ja hiertää etenkin se, että kun tässä blogissa ruodin lihavuuteen johtavaa syömishäiriötä, psyykkistä sairautta, enkä tarjoa mitään itsensähiplailumatskua toisella tavalla psyykkisesti sairaille. Ja kuinka paljon mua on vahingoittanut elämässäni kaikki se sieluton seksi, toisen masturbaatiovälineenä toimiminen, olen muuttunut aika katkeran kovaksi tiukkapipomoralistiksi, tavallaan.