Ihan hinkuvinkuna olen odottanut sitä rimonabanttia myyntinimeltään Acomplia markkinoille (tuo ihmelääke joka auttaisi syöpöttelyn himoon siinä missä tupakoinnin ja uhkapeluun synteihinkin), mutta viimeksi googlettaessani toivoen löytäväni sen jostani Lääkintöhallituksen uusien myyntilupien listalta, löytyikin SKY:n sivuilta hieman kriittisempää kommenttia kyseisestä valmisteesta (no jopas kas...). Mutta vaikka nyt ei pelkäisikään, että hallitus lisää sitä juomaveteen lisätäkseen viinan myyntiä *tirsk* oli epämiellyttävää löytää faktaa sivuvaikutuksista, etenkin masennustyylisestä oireilusta. No sitähän on jo riittävästi! Mitenköhän kyseinen troppi pelaa sitten masennuslääkkeiden kanssa yhdessä, ja uskaltaako tk-lääkäri semmoista yhdistelmää määrätäkään? Minä niin olen olettanut, että tässä nyt olisi se suuri ihmelääke, joka pim taikaiskusta poistaisi kaiken syömishimon ja niin edelleen...

Syömishimoista puheenollen, se on ihan sairas mekanismi. Jo eilen kun oli puhetta, että mies ottaisi esikoisen mukaan asioilleen, hiki otsalla (kuvainnollisesti) aloin pohtimaan, pitäisikö ratsata karkkikauppa, vai ehtisikö kauppaan, mitä sitä oikein ahmisi. Näin jo sen suloisen kuvan mielessäni, kuinka käyn ostamassa jonkun 3 €:n pussin suklaanamusia ja märsään ne kerralla ja makaan ähkyissäni, pahoinvoiden mutta kuitenkin sairaalla tavalla tyydytettynä. No ei onneksi mitään ostoskeikkaa, mutta kaappien läpikäyntiä kuitenkin. Se hyvä ja huono omatunto tappelevat olkapäilläni, ollako iloinen ja ylpeä vai surullinen ja harmissaan, ettei kaapeissa ole mitään salakätköjä. Myslikeksejä, eikä edes paljon. Yksi eskimopuikko. Vain yksi. 

Nyt kun ahmimiset ovat olleet vähemmällä, siitä oikein haaveilee. Silloin kun ahmii useammin, se on semmoista itseinhoista pakkopullaa. Ihan sama kaiken muunkin paheen kanssa. Pitkästä aikaa houkuttelee kuin vanha tuttava, usein tehtynä tuntee orjuuden kahleet, että mitä v:n ideaa tässäkin, että mun on pakko joka v:n päivä... 

Vanhoista tuttavuuksista taas puheenollen, onhan toi Acomplia hieman mietityttänyt, että tarkoittaako se sitten tosiaan sitä, että kun sattuu se yksi tai toinen kerta vuodessa, kun tapaa vanhoja kavereita, ja jollain onkin niin oiva idea, että sihautetaampa pienet, eikö se sitten törähdä ollenkaan? Aika karu ajatus sittenkin.

Vaikka muutenkin kyseinen "mieto, luonnonmukainen" ainesosa (Heidi Hautalaa siteeratakseni) onkin siitä kummallinen tuote, että ensimmäiset blossit jonkin aikaa vievät ihan maata kiertävälle radalle, samoin, jos yleensä polttelee pieniä ja joku väsääkin jotkut 10-kertaiset, mutta jos viettää semmoista hc-elämää kuten itse jonkun vuoden ajan taannoin, eipä enää törähdä kummemmin, vaikka olisi kuinka pitkä tauko. Hekumoiden odottanutkin jotain psykedeelisiä fiiliksiä, että voi veljet, kyllä nyt varmaan pärisee, ja sittenkin onkin vaan vähän pöllähtänyt olo.

Että semmoista mussukat, tällä kertaa tuli mieleeni.