Yksi tehokeino on ollut ottaa edes toinen lapsi mukaan kauppaan (se vanhempi, nimittäin. Nuorempi ei niinkään seuraa, mitä äiti kärryyn lappaa, ja siltä voi vielä syödä salaa selän takana...), vähän pitkin hampain, vaikka helposti olisin voinut jättää koko porukan himaan, sanoa ukolle että terve meitsi menee nyt, ja hotkia jonkun kamalan irtispussin paluumatkalla. Vähintään jätskin, "sehän kerrassaan kuuluu kesään" (no eipä enää niin itsestäänselvästi, kun saavuttaa jonkun 120 kg:n kunnioitettavan elopainon). Kaikenlaiset keksipaketit yrittävät irvistellä hyllyistä, mutta väistän ne aivot sähköimpulsseja rätisten.

Olihan tuossa semmoinen sipsikuuri että, viimeviikolla. "Oikeaa" ruokaa ei tullut kyllä juurikaan nautittua, joten kuinka montaa "ateriaa" yksi rasvapottupussi sitten vastaisikaan. Ja on sitä jäätelöäkin muutaman kerran tullut napsastua. Muttei läheskään niin usein kun mieli (vaiko mielettömyys tässä tapauksessa) tekisi.

Yhden kohtalaisen uutukaisen tuttavuuden kanssa tultiin molemmat tunnustaneeksi olevamme entisiä HC-pössyttelijöitä. Se oli oikeastaan hyvin vapauttavaa. Semmoinen "vertaistuki"-hommeli. Kyllä hänestä hieman alkujaan arvelinkin (koira tuntee koiran), mutten ihan niin samanlaiseksi kun ilmeni. Tai mitä se pössyttelyn määrä nyt on ollut, henkisen riippuvuuden määrän kuvasi säälittäväksi, kuten itsellänikin.

Tämä on hassu tapaus, tämä tuttavuus. Muutoinkin olemme melko samankaltaiset monella tapaa. Samanlaisia reaktioita samoihin asioihin. Semmoinen sielunsisko-fiilis. Jopa kun mainitsi syntymäpaikkansa, yhden työpaikkansa ja -alan, se tuntui kummallisen tutulta, pitkään sitä pyöritellyt mielessäni, että häh miten toi on niin tuttua, ihan kuin olisi joskus vaikka lehdestä lukenut tai vastavaa - lähinnä tuntuu unessa esiintyneeltä asialta. On meillä eroavuuksiakin, paljon. Mitään kovin läheistä ystävyyttä en osaa alkaa lämmittelemään, eroavuuksien, ja senkin vuoksi, että mainitsee itse olevansa hieman ihmisiä vieroksuvaa lajia, ei tutustu helposti, ei jaksa jauhaa tyhjänpäiväisyyksiä, jne. Itsekin suhtaudun aika sillai kyynisesti ihmisiin, että vaikka tämäkin tuntuu niin samanlaiselta, kauanko kestäisi, että tulisi jotain stressaavaa rassaavaa esiin.

Mutta hyvä kun nähdään tuonkin verran. Molemmat naureskeltiin, että "sun kanssa tulee puhuttua tuntikausia". Kai tämäkin on joku karminen kohtaaminen, siskompi kuin se oma.