No niin, jo alkaa paksukainen joutumaan tilille paksuudestaan. Alkaa sokerirasitukset sun muut sisätautilääkärijuoksut.

En minä ihan oikeasti valita; hyvä vaan, että pitävät huolta. Verenpainelääkitystä tavallaan oikein odotan, koska on semmoinen tosi paineistettu olo, ja korkeallahan se onkin ollut; jotain 150/98. Ainakin viimeksi, kun "jouduin" sisätautilääkärin "puhutteluun" sokerirasituksen tuloksesta, se olikin ihan asiallinen ukko, vaikka - etenkin kun ulkonäkö tempaisi sydämen kurkkuun, ajattelin, että tuo nyt on semmoinen läskinatsi, ettei vertaa. Mutta juttelikin ihan mukavia, ei moralisoinut, ei puhunut kuin vähä-älyiselle, ei saarnannut. - Toivottavasti tällä kertaa on yhtä hyvä tuuri... Ainakin olettaisin sokerien olevan aika ok, namusia en ole syönyt ikiaikoihin, turhat jääneet vähälle, ahmimiset väliaikaistauolla - vatsalaukun hidastettua toimintaansa ei meinaa normaalikaan ruokamäärä mahtua kerralla. Ja muutenkin uskoisin syöneeni aika kurinalaisesti. No mehuja on tullut juotua, osin etovaa ruokaa paikkaamassa - saahan siitä edes C-vitamiinia... - ja kun on jano kuin kamelilla, vähän vaihtelua vedelle.

Mutta ärsyttäähän se juoksentelu. Sokerirasituskin on puolen päivän proggis: aamulla heti labraan, juottavat sitä kamalaa glukoosilitkua, siellä sitten käkit seuraavaan näytteeseen ja sitten vielä seuraavaan. Oliko siinä tuntikin väliä vai kolme varttia. Lapsille hoitajaa ja semmoista. Vaikka olisinkin tähdännyt painonpudotukseen ennen suunniteltua raskautta, voin todeta itselleni sittenkin vain, että: MITÄS TURPOSIT NIIN JUMALATTOMASTI SENKIN EMAKKO! Mies meni eilen tuikkaamaan häävideon koneeseen, enkä ollut uskoa silmiäni, vaan pakkohan se oli tunnustaa, vaikka olinkin sisäisestä pahoinvoinnista kaksinkerroin kippurassa loppupäivän ja vähän vielä tänäänkin: kyllä, tuo sutjakka, ylväsryhtinen prinsessa olin minä. Kauniskin vielä, ihan totta. Olin ällistyksestä päähän lyöty, että ihan tosi, olin kaunis (ainakin tuona päivänä...). Itkin, hormonien lyödessä kättä sentimentaalisuuden kanssa, mutta myös itseinhoa ja vihaa: eihän toi ole tottakaan, mitä olen itselleni tehnyt, muutamassa hassussa vuodessa?

Miksi minä sitten inhosin itseäni tuolloin niin paljon? Pidin itseäni rumana läskinä. Pukuvuokraamossakin kysyin ensimmäiseksi, että kai teillä on näin isoja pukuja, 44? Vähänpä tiesin. Näkisipä tuolloinen itseni nykyisen itseni.