Ja oijoi olinkin epätoivoon hukkua, eilen kun tuikkasin tarjouksesta huhuilleen vanilijajäätelön pakkaseen: olen pitänyt sitä kohtalaisen viattomana, paitsi kolesterolin kannalta, ja nyt vasta osui silmät tuoteselosteeseen: 800 kaloria 100 g:ssa!!! Jumalauta! Ja jos desi painaa noin sen 100 g (onko näin, ainakin neste tekee näin) niin lusikoituani paketin puoleenväliin itsesäälikohtauksen kourissa olen vetänyt noin 4000 Kcal! Sehän on joku jumalauta koko päivän annos, eikö?!? Tai no, ainakin noin yhdeksän litraa "vain hedelmän oma sokeri"-mehua. Ja mitä lie. Että oliko tarpeen joskus toissakesänä vinkua, kun lihon vaan, enkä "mitään" syö. Tämä mykistävä tieto piti herranpelon mielessä, sipaisin siitä kuitenkin pikku siivut, kaakaon sekaan, mutta ihan vähän...

Vähän vähän joojoo. Ehkä se oli, mutta mitenkäs ilakoinkaan kun pääsin yksin kauppaan, oli pakko napata pakastealtaasta myös puikkoversio kotimatkalle - ei mikään pikku eskimo, vaan suklaakuorrutuksella ja piparminttukastikkeella. Ja tänään sama minttuteema, suklaanappeja sitten. Ja lauantaiko se oli kun pääsin myös yksin ja mätin irtistä pussiin sydämeni kyllyydestä. Että siinä taas se "asiaan vakavasti suhtautuminen", sokerin ja painon tarkkailu ja kaikki muu. Paskiainen! Tosin - jos se nyt mitään auttaa - tiedän, että näissä himotuksissa on enemmän kyse siitä, että sitä oikeaa ruokaa on vieläkin vähän nihkeää syödä - painaa sitten mahassa tuntitolkulla, ja vähän kaikki tuntuu epäkiinnostavalta - niin tulee sitten näitä "verensokeri ja ravinteet alhaalla"-kohtauksia. Ettei ihan BED-ahmimista. Ihan. Kai.