Jos vaikka leffassa pääsisi käymään. Ihan yksin. Voisi ottaa isoimman popkornin ja keskikokoisen limun verensokereita ajattelematta. Olisi ihan hiljaa. Yksin. Keskittyisi. No se on aika realistista, ei mitenkään täysin mahdotonta toteuttaa, mutta sittenkin jostain syystä työlästä aikaan saada.

Mutta jos vaikka pääsisi johonkin kylpylähotelliin yksin. Yhdeksikin yöksi. Lilluisin uima-altaassa enkä tarvitsisikaan mitään hemmotteluhoitoja, lilluisin vaan, ja sitten juuttuisin höyrysaunaan. Illalla lukisin jotain hissukseen, pesisin vain omat hampaani, laittaisin vain itseni nukkumaan, eikä kukaan minua herättäisi. Aamulla söisin enemmän kuin kehtaan aamiaispöydässä. Tai vaikka Tallinanristeily.

Semmoisia haaveilee nainen, jota raskaus hiljalleen alkaa väsyttämään, ja jonka miehen työputki on saattanut enemmän-kuin-osa-aika-yksinhuoltajaksi, heräämään aamulla  niin aikaisin - ja nousemaan myös, hoitamaan kerhot kaupat edestakaisin menot pukemisineen riisumisineen, lounaat ja ruuat ja vaillinaiset siivoukset, hampaanpesut ja pyjamien pukemiset sekä ne lukemattomat muut pikku toimet.

(Pitääkö niitä lapsia sitten tehdä jos ei niitä kerran jaksa hoitaa?)

Mutta kun ihan pikku hetken haluaisin vain huilata...