Ei se kotivaakaa liikaa valehdellutkaan. Uteliaisuus johdatti ohikulkumatkalla terveysaseman itsemittauspisteeseen, jossa toivon mukaan kunnolla kalibroitu vanhanajan vaaka näytti uskomattoman tuloksen 101,5 kg!!! En voi uskoa! Enpä liene moiseen lukemaan päässytkään kuin ohikulkumatkalla ylöspäin esikoista odottaessa. Ja olisiko joskus joku terveydenhuoltoihminen sanonut, että vaatteista saa vähentää reilun kilon... Oli mulla farkut jalassa, paita tietty, normaalireleet. Meinasin purskahtaa itkuun. Ilosta. Hämmennyksestä. Pelosta.

Iloinen hämmennys ei tietenkään johda muuhun kuin vastareaktioon. Vaan kummallista - kauppareissulla seisoin karkkihyllyn edessä pitkään, pitkään, eikä mikään oikein puhutellut. Nappasin sitten jäätelön, semmoisen Dominon, ettei edes mitään sokerin maksimointia kaikenlaisilla kastikkeilla sun muilla krumeluureilla. Kotiin salaevääksi tuubi perunalastuja, joita ei oikeasti tee mieli, mutta jotka ovat kummitelleet viikkotolkulla mielessä - "varmaan katsokaas suolatasapaino heittelee kun tulee juotua niin hurjasti vettä kun imettää..." Nälkäänkin voisi vedota, mutta söin kyllä ihan ok aterian, paistettuja kikherneitä ja riisiä, eilenkin. Pääsiäisvieraita varten ostettu - tietenkin, kas, miksi tyytyä vähempään - jättipussi kaurakeksejä sai myös murtovieraan kyläsille. Mutta ei kai se niin paha ole. Jos en nyt koko pussia tyhjennä. Ja jos ei oteta niitä sipsejä tavaksi. Onneksi aiheutti lievää äklötystä.

Mutta voi itku! Nyt naurattaa ja pelottaa! Niin vähällä pääsisi alle sataan! Ihan tuosta vaan! Vai onko joku luonnonlaki tuomassa painoa takaisin - onhan vastasynnyttäneet äidit aina vähän kuihtuneen oloisia? Tiristämällä vielä toisen samanlaisen satsin pois olisin samoissa mitoissa kuin alkaessa odottamaan esikoista. Ja silloin, aika pitkään, mahduin siihen ihanaan kukkamekkoon... Apua! Pelottaa, ihan oikeasti, pelottaa!!!