Joo joo, sitähän se on. Ei niin, että naurattaisi. Kamalaa aikaahan tämä on, kun joka julmetun vieras kiikuttaa jonkinlaista suklaata ovesta sisään. Pitäisi laittaa oveen kyltti, jossa kerrotaan, että lapset syövät rajoitetusti ja emännän ei pitäisi ollenkaan - älä tuo sokeria kiitos.

Mutta se lääkitys, joo, kyllä se auttaa asiaan. Tuli ihan huono omatunto, kun jo oikeastaan lääkäristä astellessa oli niin paljon parempi olo, joka jatkui vaan. Että eihän se masennus nyt noin voi olla pois pyyhkäisty. No - eihän se olekaan, mutta tieto siitä, ettei se ainakaan mene pahemmaksi, teki jo paljon. Tuntui kuin olisi pudotessaan humpsahtanut pehmeään suojaverkkoon.

Ja nimenomaan syöminen, että saa siihen apua. Tietenkin vielä märsään niitä munia ja muuta, mutten ehkä niin kiihkolla ja täysin avuttomana. Ja se on semmoista poissyömistä, tietää, että tilanne kohta helpottuu. Jotain loppuparaatia kyllä tulee tehneeksi; lauantaina olin yksin kaupassa, ja tosi ylpeä, kun ei mitään oikein tehnyt mieli. Loppumetreillä sitten kompastuin ja piti ottaa kolme patukkaa 2 ¤:llä, ja enhän mä edes suklaapatukoista ole viime aikoina välittänyt! En ollut kuitenkaan niin ankara itselleni, ajattelin vaan, että sairas mieli haluaa vielä, kohta se hälvenee.

Kummempia sivuvaikutuksia ei ole ilmennyt, vaikka nostinkin jo 40 mg:aan, loppuviikosta pitäisi vielä 20 lisää. Vähän huimaa, ehkä, en tiedä, onko hikoilupuuskatkin lääkkeestä, uni on ehkä kevyenlaista - saatan pyöriä tuntikausia sellaisessa puolihorroksessa, että on "hereillä" vaikka näkeekin "unia" samanaikaisesti. Jossain pään sisällä on vähän sellainen samanlainen olo, kun pitkän pimeyden jälkeen kirkkaassa auringonvalossa ulkoilun jälkeen. Jo parin päivän jälkeen ei tehnyt kahvia mieli, se vähän etoi. Muodon vuoksi on tullut juotua, muttei se hyvälle maistu. Muutenkin vähän etoo. Ehdin jo pelätä ihan tosissaan, kun oli sopivasti menkatkin pari päivää myöhässä, mutta se oli hyvä koulutus, että kannattaisi käydä laittamassa ehkäisyasiatkin kuntoon, nytpä tuli käytyä syvimmät tunnot läpi, että ihan todella ei raskaus kyllä sovi kuvioihin, en tiedä josko koskaan enää, mutta nyt ei ainakaan mitenkään tavoin.

Arkipäiväisten asioiden hoitaminen ei ole enää niin vaikeaa. Ne alkavat olla ihan tavallisen vaikeita vain.