Ihan itse-ystävällisesti. Ei mitään julmaa. Ei mitään radikaalia. Kunhan nyt parhaani mukaan hieman joogailen aamuisin, oli mun aurinkotervehdykset kuinka säälittävää pyllertelyä hyvänsä (ja voin kertoa - sitä ne kyllä onkin). Muuten voisin luovuttaakin, mutta kokemuksesta tiedän, että pari viikkoa, niin jo rupeaa joustamaan ja venymään ihan toisella tavalla - ei kannata lannistua, vaan tehdä parhaansa. Ja stepperillä, poljen poljen. Jos en jaksa kuin viisi minuuttia, niin sen ainakin. Jos en ehdi kahdesti joka päivä, niin kerran ainakin. Jos en sitäkään, niin huomenna sitten uudestaan. Syömisiin ja ahmimisiin en kiinnitä en mitään huomiota. No syömisiin, että ainakin pyrin järkevään ja hieman vähempään. Ja suhtaudun ahmivaan itseeni kuin lapsiini uhmaiässä; katson vaan, että jaahas, se on taas tuommoinen hetki, ja odotan rauhassa, että se menee ohi...

Jos en imettäisi, ostaisin varmasti jonkun hömppätuotteen henkiseksi tueksi. Nyt yritän henkisenä tukena olla ajattelematta niitä imetyksen kuluttamia n. 500 kilokaloria.

Ihan vaivihkaa, ihan huomaamatta. Ilman mitään suur-operaatiota tai vakaita aikomuksia. Olen hellä itselleni.

"Tieto lisää tuskaa". Netistä onkin yllättävän vaikea löytää mitään kovin rohkaisevaa tai motivoivaa tietoa. Ei alleista pääse liikkumalla - niihin ei auta mikään. Rasvaa ei voi polttaa paikallisesti. Liikkumalla ei voi laihtua! Liikunnan merkitys laihduttajalle on lähinnä, ettei se liikkuessaan voi syödä. Sen kyllä luin jo kauan sitten. Mutta jostain kuntoplus-lehden sivuilta ei kyllä tavallinen kuolevainen saa mitään irti. Sekin olisi kyllä pitänyt jo tietää, että kyseinen julkaisu on tarkoitettu lähinnä fanaatikoille ja anorektikoille. "Oleskele kylmässä - se kuluttaa kaloreita!" Tervettä. Niissä taannoisissa tarjouslehdissä, jotka tilasin huokeaan hintaan, pidettiin rima korkealla. "Vaihda digestive-keksit täysjyvänäkkileipään" (äläkä kuvittelekaan sipaisevasi MITÄÄN sen päälle!!!). Ja mä olen ihan onnellinen ahmiessani digestivejä jaffojen sijaan... Jos lähtisikin tuollaiselle näkkärilinjalle, siitä seuraisi vaan aika monta litraa jäätelöä sun muuta, "palautumisharjoitteluun".

Kuten jossain blogissa (vai kommentissa?) joskus todettiinkin, että "ihmisestä voi olla montaa mieltä" - ja kyllä, olen... - kannustavimmat neuvot löysinkin yllättäen kutri.net -sivuilta. Pikku otannan luin, mutta siinäkin oli loisto-ohje: on parempi liikkua kahdesti päivässä 10 min kuin kerran 30 min; sillä elimistö polttaa "jälkihehkulla" rasvaa, ja on tehokkaampaa aktivoida kahdesti tuo jälkihehku kuin rehkiä vain kerran. Ja että ottaa vielä tasaisen tahkoamisen sijaan parit 10 sekunnin spurtit, auttaisi vielä lisää. En tiedä, uskoako, kuuluu vähän sarjaan "liian hyvää ollakseen totta", mutta ajattelin nyt kokeilla - tuskin kovin helpolla pystyn saati edes vauvan kanssa puolta tuntia pystyisin, joten joka tapauksessa edes pyrkimys kahteen päivittäiseen pikku liikuntatuokioon on jo paljon parempi, kuin kämmätä kerran päivässä se yksi... 

Sillä apua! Rasva palaa takaisin! Synnytyksen neste- ja rasvakato on menetetty! Ja kun keskimakkara alkaa paisumaan, käy olo todella tukalaksi ja näkö kauheaksi. Näin itseni heijastuksen lasiseinästä, ja tuo keskipaksuus sai liikkumisen näyttämään juurikin semmoiselta epätoivoiselta, löllyvältä vyörymiseltä. Sen edellisen fatsokauden aikana ei ollut keskimahaa, vaan vyötärö, ja vaikka painoinkin enemmän kuin nyt, näytin fiksummalta. Toisekseen, tähän asti vallinnut päärynälihavuus on terveempi vaihtoehto, kuin nyt valtaan pyrkivä omenamalli.