Herttinen! Semmoinen pari viikkoa ja tämä blogi täyttää kaksi vuotta! Jo on jaksanut akka rutista!

Jo vuosi sitten piti tehdä jonkunlainen vuosikatsaus, ja se jäi, olikohan raskausoireet suurimpana syynä. Sitten piti tehdä puolitoistavuotisraportti, mutta sekin jäi. Jos nyt sitten semmoinen kaksivuotiskatsaus onnistuisi? Onhan tässä vielä viikko jokunen haudutella asiaa.

Sinänsä ihan mielenkiintoista, kyllä tässä ajassa on tapahtunut jotain, aika ratkaisevaakin, päänsisällön suhteen. Blogilla on ollut osuutensa asiassa.

Siinäpä olisi urakka, kun lukisi kaikki postaukset A:sta Ö:hön. Copypasteisi vaikka Wordiin ja printtaisi, lukisi ajatuksella eikä koneen ääressä käkkien. Voisi oppia itsestään jotain, paljonkinkohankaan...

Mä vellon jossain välitilassa edelleen. Sisällä mielessä on rautainen tahto tarttua asioihin, ottaa itseään niskasta kiinni, ja - ei sentään "laihduttaa", vaan  - puuttua syömisiin ankaralla kädellä. Vatsamakkarat ja posket leviää liian kovaa vauhtia. Ahmimiset on palanneet kuvioon, väsymyksen, sieluntilan ja fysiikan lyödessä kättä. Eli: yöheräilyt + olosuhteiden aiheuttama masennusvire ja herkkyystila + imetyksen aiheuttama ruokahalu = huono yhdistelmä. Olen pelännyt vaakaa, tämän postauksen kunniaksi sille hypähdin peloissani ja yllätyin, että se on pysynyt samoilla tienoilla, 105 kg. Vaatteet kyllä puhuvat toista kieltä. Jos nyt ei skarppaa, on pian taas siellä 120 kg:ssä. Ja se kyllä vituttaisi niin, että tukehtuisi ihan omaan vitutukseensa. Silmäilin taas sitä esikoisen-aikaista äitiysneuvolakorttia. Paino alkoi 85 kg:sta... Joku 95:kin olisi aika melkoisen ok. Parasta olisi tietenkin se, että ne kaikki ihanat kirppareilla vastaantulevat 44-mekot ja muut mahtuisivat päälle. Ja että löytäisi "normaalipuolelta" vaatteita. Alennusmyyntien aikaan se etenkin ravistelee sielua, etenkin, jos muotivirtaukset hivelee omaa makua, kuten nyt.

Puske eteenpäin, paskiainen, turha se on pysähtyä, kun on puoliksi suossa; ei sentään kokonaan. Omatuntoaiheista kirjallisuutta on tullut luettua, kovimmat iskut kyllä löytyneet Jari Sinkkosen parista kirjasta, itsetuntoon liittyen kuitenkin. Lasteni takia luen ja itseni löydän. Toimiihan se niinkin. Siinä se suurin yllyke, pistää asiat kuntoon: etten vaan siirrä näitä juttuja enää eteenpäin.