Oi! Eilen mahtimehevä pumadainen wieneri, lahjussuklaasta ensin pari palaa... sitten riviä... Myöhemmin puolikas. Aamiaiseksi puolikas, hei yrjö ääk!?!

Ei se nyt paha vielä, kunhan ei ole mikään putken alku. Jossain vaiheessa ehdinkin jo hehkutella ajatusta, että talossa on niin paljon suklaata, ja minä levollisin mielin annan sen olla rauhassa. No ei kestänyt kovinkaan kauaa... Ja miten äklömakealta se alkuun maistui, kun ei ole juurikaan moista syönyt johokin aikaan. Loppu nyt sitten meni kuin leipää...

Söin pitkästä aikaa tosin ihan oikeaakin ruokaa, joka jomottikin sitten tuntikausia vatsalaukussa prosessoitavana. Että se siitä ruuan kanssa kilvoittelusta, että "pitäisi syödä terveellisesti meidän molempien vuoksi". Vaihtoehto A olisi yrittää ahtaa tavaraa itseensä se kolme terveellistä ateriaa välipaloineen - ja laatata suurin osa. Vaihtoehto B on ottaa kevyemmin, napsia sitä mitä nyt sattuu alas menemään ilman suurempia paineita. Näin elimistö saa hyödyn siitäkin vähästä, kuin oksennetusta=vähemmästä.

Yksi hyvä oppi on välttää uusia makukokemuksia. Saattaa löytää jotain, mistä pitääkin. Ja sitten tiedättekö, ei tarvita montaa viikkoa kun muutut vihreäksi vain nähdessäsi mainoksen ko. tuotteesta lehdessä. Näin etenkin ihan ensimmäisten viikkojen aikana, kun ei välttämättä ole edes kovin huono olo vielä. Tai välttää toistuvia makukokemuksia. Jos on syönyt samaa kamaa, jotain tiettyä tai samantyyppistä ruokaa, useampaan otteeseen suunnilleen hedelmöityshetken ja pahoinvoinnin alkamisen välisenä aikana, ei koko artikkelia kenties kestä koko raskausaikana, vielä pahoinvoinnin kadottuakaan.

No niin, toivottavasti tätä ei lukenut monikaan kanssakärsijä :-)