Silloin taannoin, kun laihduin, silloin ennen tupakoinnin lopettamista ja raskauksia, kun syömishäiriö oli vähän käänteinen ja addiktiot toisaalla, muistan miten ihana oli mennä lääkäriin ja huomata, että papereissa lukikin vain "XX-vuotias nainen", eikä "XX-vuotias obeesi nainen". Olin ihan tavallinen ihminen vain! Minua ei määritelty painoni kautta!


Mutta nyt läski on palannut. The f@ is back.


 


Tämän liukastusepisodin aiheuttamien lääkärikäyntien jälkeen olin kieltämättä helpottunut ja myöskin otettu, kun kukaan ei alkanut nalkuttamaan tai huomauttelemaan painoasioista. Mutta oh! Ihan kuin eivät olisi muka huomanneet! Jälkitarkastuksessa kurkistelin paperia pöydällä ja tottakai - "31-vuotias obeesi nainen. - - - Obesiteetti haittaa tutkimusta - - - ". Siis äh! Eikö polvea löytynyt läskiltä? Kirpaisi vähän, mutta olin sittenkin entistä otetumpi, ettei kukaan mitään kuittaillut. Vähän lääkäri nyt vihjaisi, että timmimmät lihakset tukisi lumpiota ja semmoista. Mutta ei sittenkään niin huono juttu, että sama lääkäri tietää kaiken. Se kysyi ihan nätisti lopuksi, että onko lääkitys auttanut näihin syömisongelmiin. Vastasin, että toisaalta sen verran, mikä on masennukseen kytköksissä, mutta toisaalta se mekanismi on yhä olemassa ja valmiina aktivointiin alle megaparsekin. Esitin orastavan mielenkiintoni lääkityksen vaihtoa kohtaan, väsymystäkin valittaen, mikä oli lääkärille yllätys. Mutta sehän on vain yleisnainen, eihän se voi yksityiskohtaisesti joka lääkkeestä tietääkään.  Ehdotteli kuitenkin odottamaan jalan paranemista, kevättä, ulkoilukelejä ja valon lisääntymistä, ja olikin varmasti tässä varsin oikeassa. Eittämättä tämä invaliditeetti lieveilmiöineen on vaikuttanut mielialaan eikä parantavasti laisinkaan. Toisaalta myös se vaihdoskin lienee helpompaa hieman tuonnempana.


Ja sen melkein jo parkaisin ääneen, että sitten sitä Rimonabanttia heti mulle oitis, kun tulee markkinoille. Tänä vuonnahan sen pitäisi. En malttaisi odottaa. Se aivan saletisti toimisi tässä päässä. Taas on röökihimot kutkutelleet, kun on syöminenkin lisääntynyt. Tötsyreseptoreista hanat kiinni, kiitos. En minä niillä nyt mitään tee. Käyn vaikka mummona sitten Damissa muistoja ja silmiä verestämässä.