Niin. Paljonko minulla itselläni sitten on tuommoista narsistista häiriötä? Eikö toisaalta masennus ole enemmän  tai vähemmän semmoisen kanssa tekemisissä - silloinhan sitä vatvoo omaa itseään, huonoudessaankin, jonkinlaisena oman elämän keskipisteenä. Mitään muuta tuijotakaan kuin omaa napaansa vaikka kyse olisikin sen kelpaamattomuudesta.

Ja paljonhan noista teksteistä on tunnistanut omaa itseäänkin. Kuten semmoinen, masennuskausille tyypillinen ilmiö, että kuvittelee kaikkien muiden koko ajan kiinnittävän itseensä huomiota, vaikkakin negatiivista. Vaikka kaikki koko ajan muka jaksaisivat vain tillittää minua, että hyi sentään mikä kauhea hirvitys, ne kuitenkin kiinnittäisivät huomionsa minuun unohtaen kaikki lukemattomat asiat mielessään ja maailmassa. Ja sitten herkkyys negatiiviselle arvostelulle; en minäkään sen vastaanottamisessa mikään ässä ole, jos ei mutsi tai siskokaan.

No. Toisaalta, kommenteissakin esiinnostettu asia on, että sehän on vaan tietynlaisia piirteitä, joita on jokaisessa enemmän tai vähemmän, että missä menee se ongelman raja. Mutta tässä on kuitenkin kaksi vaaraa - joko se, että liioittelen asioita omalta osaltani ja näin rampautan itseäni liikaa määritellen itseni entistä negatiivisemmin, mutta myös se, että jospas nämä narsistiset ongelmat ovatkin kohdallani vaikeampiakin, mutta olen taivaallisen tietämätön ja sairaudentunnoton suorastaan, kuten ihmiset useimmiten, mitä itsetuntemukseen tulee.

Se, miltä osin nämä "uudet löydökset" koskevat kyseisiä perheenjäseniä, on toki niin, ettei se mitään muuta, että löytää asioille nimet. Jos tunnistaa, että tuo ruskea aines on paskaa, eihän sillä mihinkään pääse, että pyörii ympyrää ja hokee "tuo on paskaa". Täytyy myös löytää talikko, ja oppia lapioimaan se paska pois. Eikä sekään vielä riitä, vaan tärkeintä olisi osata jatkaa matkaansa, eikä jäädä pyörimään sitä ympyrää; "tässä oli paskaa ja minä lapioin sen pois".