Ehdin jo äsken ilahtumaan, että sieltähän tulee Kolmoselta se alkuperäinen "Olet mitä syöt", mutta nehän on uusintoja - olen nähnyt tuonkin jakson.

Ei tässä yhteydessä jaksa edes alkaa ruotimaan sen kotimaisen version karseutta. Pahimmat mokat mainittakoon: nössö ruokaterapeutti, joka ei osaa esittää tiukkis-bitchiä edes välttävästi, sekä se kammottava miesjuontaja, jonka spiikkeissä yritetään heittää nokkelaa läppää nössön ruokaterapeutin olemattomasta tiukkis-bitchimäisyydestä.

Mutta mikä tuossa alkuperäisessäkin sitten ahdistaa? - No kun ne aina näyttävät ne viikon ruokamäärät! Onhan se toisaalta ällöttävä näky, mutta toisaalta häiriöinen minussa kiljuu: Oi te onnelliset paskiaiset! Kaiken tuon te saatte syödä, ettekä nyt juurikaan ole minua isompia! Minä olen pyrkivinäni kunnollisuuteen, ja vaikka ajoittain ja säännöllisesti kompastelen, en kuitenkaan saa pistää haisemaan ihan tuolla tavoin. Vaikka omat syömiseni kasattaisiin pöydälle, ja siitä löytyisikin tarpeettomien hiilareiden ja piilosokereiden lisäksi eräskin suklaalevy ja kenties keksipaketti ja litra jäätelöä - noin pahaan aikaan (paitsi tuokin lista kuullostaa vielä viattomalta), ei nyt odotussinnittelyn aikoihin, edes nyt rempallaan noin monasti lankeemusta viikossa - en pahimmillanikaan voisi vetää noin paljon limua ja roskaruokaa ihan säännöllisesti. Kun noi ihmiset mättävät ihan kaksin käsin! Päivittäin! Kaikkea! Ja vielä ainakin melkein avoimesti! Kotiin hankitaan toinen pakastin jäätelöä varten! Onneksi olkoon!

Ja minä - kärvistelen kateudessa. Saisinpa minäkin, muka. Vaikka oikeasti kateellisempi olen ohjelman lopputuloksesta. Syövät säännöllisesti ja terveellisesti. Mielikuvituksellinen määrä kiloja katoaa humahtaen. Tuskinpa palaavat mättölinjalle ohjelman jälkeen. Tai näin ainakin haluan ajatella, pitääkseni pinnalla toivoa, "joku päivä minäkin..."