Vaikka harmaus ulkona on ihan odotettua ja kaivattua; ei ainakaan pitäisi tulla niin kamalan kuuma, ehkä vihdoin sataisi vettäkin, sittenkin tajuaa, että syksy joo, se tulee, ja hyvien puolien lisäksi tulee myös pimeää, tulee ei-kiinnostavia-ulkoilupäiviä, eli sisällä tulee oltua, hämärässä.

Miten sitten se masennusasia? Eihän se nyt poispyyhkäistyä ole, vaikka melko pitkään ilman lääkkeitä tässä keikuinkin. Juuri alkoi vähän tuntumaan siltä, että lääkäriin pitäisi mennä taas, mutta käykin näin, että asiaa on ensin äitiysneuvolaan... Tottakai sanotaan, että toiset, uudet lääkkeet sopivat myös raskauden aikana, mutta en kuitenkaan osaa luottaa siihen niin, etteikö se nostaisi ahdistuksen aallokkoa - kun piiskaan itseäni suunnilleen einesruuistakin kaikista muista lisäaineista puhumattakaan.

Tosin edellinen raskaus meni ihan yllättävän hyvätuulisena. Tietysti niitä hormonimyrskyjä, mutta yleisesti ottaen aika valoisin mielin. Luulen asialla olevan yhteyttä säntillisesti syömiini kalaöljykapseleihin.

Olen sopeuttanut päätäni siihen, että tämä masentuneisuus on jatkuvaa, pysyvämpää sorttia, joka palaa aina vaan uudelleen. Jossain määrin olen syitä onnistunut selvittämäänkin, mutta itsekseen nyhertäminen on aina itsekseen nyhertämistä, jossain vaiheessa pitäisi kai ajatella jotain ammattiapua. Ja toisaalta, on tärkeää tietenkin keksiä ja löytää masennuksensa syitä, mutta vielä tärkeämpää olisi sitten tehdä asialle jotain, eikä jäädä parkumaan omaa uhriuttaan loukkaantuneena pikkulapsena, vaan osata päästää irti ja mennä eteenpäin. Kuten Kevin Spaceykin totesi lauantaina K-PAXissa, "Nyt kun löysit Robertin, pidä hänestä hyvää huolta".