Minni esitti kommentissaan hyvän kysymyksen:

Sinulta piti kysyä että milloin olet tuntenut hyvää fyysistä oloa? Mitä se sinulle merkitsee? Miten usein pyrit hyvään fyysiseen oloon?

Tämäpä pistikin miettimään asiaa. Ihan totta: olen enemmän kokenut fyysistä pahaa oloa, monta kertaa päivässä tavalla tai toisella. Mutta hyvää oloa?

Kun ennen lastentekoa sotkin fillarilla 16 km duuniin ja ihan täysillä takaisin? Kun viikon paaston jälkeen aloin syömään hissukseen terveellisiä asioita? Seksi? Jooga? Sauna?

Tuleeko fyysinen hyvä olo vain ruumiin kurituksen kautta? Että ensin hikoillaan ankarasti räkä poskella? Se endorfiinihumala "polje tai kuole"? Sen jälkeinen veltto, raukea olo, onko se ainoa fyysinen hyvä olo? Eihän seksissäkään se "kiva" kestä loppujen lopuksi kovinkaan kauaa, suurin osa on sitä pinnistelyä, hikeä ja sylkeä. Sitten jälkeenpäin on mukava olo. Mutta ei pienten lasten vanhemmat juurikaan pääse harrastamaan semmoista raivoseksiä - se odottaa kai jossain tulevaisuudessa.

Jooga. Siitä tulee hyvä fyysinen olo. Kun onnistuu säännöllisessä harjoittamisessa, edes vähän mutta päivittäin, kuten itse toissakesänä ennen raskautta. On virkeä. Ei ole lysyssä. Selkä suoristuu, hartiat vetäytyvät taaksepäin. Ei heräile öisin vaihtamaan asentoa, kun selkään sattuu. Kävellessä huomaa; oo, minullahan on vatsalihaksia, jotka tukevat ryhtiäni. Tiedostaa fyysisen ruumiinsa kuin myös henkistäkin. Jooga. Se on se hyvä fyysinen olo. Siitä se lähtee eteenpäin. Tietoisuus valpastuu ihan koko elämisen osalta. Syö huomaamattaan terveellisempiä ruokia, ei möllötä tarpeettominta aivomössöä telkkarista, kaikenlaista. Siitä haaveilen, että havahdun tästä masennuksen suosta ja saattaisin, saattaisinpa taas aamuisin nousta ylös talon nukkuessa ja tehdä ne kolme - viisi aurinkotervehdystä, kissaa ja siltaa ja semmoisia...