Nyt kun imetys on näköjään jäänyt kysynnän ja tarjonnan yhteislaskulla satunnaiseksi viihteeksi, olen antanut itselleni luvan poistaa väsymystä kahvilla. Kauanko poistaa? Pian sitä on pakko juoda jaksaaseen yhtään mitään. Vielä tuntuu, että pärjää ilman päikkäreitä, joita vauva ei äidilleen suo esikoisen nukkuessa, mutta kuinka kauan pärjää? Ei ainakaan heti kannattaisi totuttaa itseään pariin kupilliseen päivässä, etenkin, kun se kotona sijaitseva kuppi on melko vetoisa kooltaan.

Kun se tuoksuukin niin hyvältä. No tuoksuu, jos kuljet trendikahvilan ohi, jossa juuri jauhetaan tuoreet espressot, tai sihautat himassa tummapaahtoiset pikku Bodumiisi, mutta kohta tuolla jo kylillä imet tuskiisi kaikenlaista kitkerää, haaleaa alennus(tila)litkua.

Miksi ei?

Hermostuneisuus, takakireys, levottomuus, vatsavaivat, unihäiriöt. Sydämen tykytykset ja verenpaine. Ripuli sekä ummetus. Niin, ja uutuutena esiintyvät kevyet paniikki- ja ahdistustilat saavat myös kummaa boostausta kofeiinista.

Ja kun siemailee kahvia, vanha nikotinisti muistaa, miten kivasti tässä nyt menisi rööki kupposen seurana.

Ja kun muistelee röökaamista, tulee mieleen, että aijai, miksi sitä nyt pelkkää paperossia käryttäisi, kyllä olisi lystiä vähän jotain vanhaa kunnon PL:ää sekaan. Sehän se oli hauskaa, kun kahvi piristi ja tötsy jumitti.

Ja mitä sitä vielä. Niin, sitä tavallistakin pullaa voisi vetää luvan kanssa kahvia juodessa. Ahmimiskohtausten aatelia. Luvanvaraista elintarvikkeiden väärinkäyttöä. Sulatella jäätelöä kahviin tai vetää koko paketti keksiä ihan huomaamattaan.

Ja mitä sitä vielä. Olellisin sairauksien kirjo oli kai siinä. Kahvikin, niin viattomana kun sitä yleisesti pidetään, on kuitenkin yksi lenkki siinä ketjussa, jota käytän estääkseni kokemasta maailmaa sellaisena, kuin se on. Ikäviä tunteita sellaisina, kuin ne on.