Onkohan alkkiksilla samanlainen selektiivinen muisti? Että viettää päivän tyytyväisenä, illan tullen miettii ylpeänä itsestään, että vau, en ostanut mitään turhaa l. salaista kaupasta, olen ollut ihan kiltti tyttö, kunnollinen, mikäs tässä,  ja sitten muistaa - niin, ne kuusi eskimopuikkoa pakastimesta.

Kamalaa - tyttären jäätelöitä! Isänsä kanssa ovat tehneet diilin, että saa yhden viikossa. Ja minä mennä täräytän puolentoista kuun jätskit kerralla! Ja tänään vielä lisää! Alkoholistikotiin ei kukaan varmaan ostaisi "ruokaviinilaatikkoa" tai "leivontakonjakkia", mutta BED-perheeseen kyllä ostetaan laatikollinen eskimopuikkoja. Tässä se vaikeus, että syömistä ei koskaan lopeteta. Eikä lapsille voi pistää nollalinjaa siksi, että äiti ei hallitse itseään. Kamalaa ja noloa.

Hallitsemattomat impulssit sinkoilee aivoissa. Voi olla ihan hyvä päivä, kaikki jees, ei edes mitään sanottavaa hankausta elämässä, ja sittenkin kämmenet hikoaa, kun odottaa, että mies lähtisi töihin, kun tytöt vielä nukkuu "sinne jäi niitä jäätelöitä...". Onko se sitten kuinka paljon tarve syödä hallitsemattomasti, vai vaan tehdä jotain hallitsematonta yksikseen? Toisaalta koneellekin pääsyä odottaa samalla lailla, kun ei miehen kotona ollessa voi ts. kehtaa/viitsi kirjoittaa tänne tai lueskella blogeja (sillä on kummallinen päähänpinttymä, että kaikki mitä se ei itse ymmärrä, on salaisen poikaystävän etsiskelyä, ja toisaalta, kirjoittamisen haluaa pitää itsellään joka tapauksessa).

Mitä mä saan näistä salaisista harrasteista? Röökaamisen ja dokaamisen hohto hävisi, kun niistä tuli iän mukana avointa toimintaa, sitten saikin pössytellä piilossa. Kun sen avoimesti lopetin, jäi vain syöminen salaisuudeksi. Mitä nämä kicksit siitä on, että pääsen hetken viettämään kaksoiselämää, tekemään jotain salaa? Mitä mä jään vaille tässä ensimmäisessä elämässä?