Sepä se on hassua kun noissa foorumeissa (kuten Suomi24) syömishäiriökeskusteluissa käy bulimikot ja anorektikot jakelemassa nokkavia neuvojaan tyyliin "siis miten kukaan voi syödä noin paljon?!? Vähän ottaisit itseäsi niskasta kiinni! Siis syömishäiriöitähän on nimenomaan anoreksia ja bulimia, tollanen on vaan huonoa itsekuria!".

(Ja toisaalla taas bulimikot ihmettelevät, miksi paksut tytöt syövät valkoista eikä tummaa leipää... Ilmeisesti näiden ihmisten mielestä heidän ongelmansa tulisi olla myös kaikkien muiden ongelma)

Sitä sitten jäin pohtimaan, että mikä sitten on huonon itsekurin ja syömishäiriön ero. No varmaan ainakin se, että huonolla itsekurilla varustetut ihmiset eivät häpeile syömisiään, naureskelevat vaan, ja kertoilevat mässäyksistään ihan avoimesti. Itse taas häpeän kassajonossakin, jos on keksipaketti hihnalla, että kassa kelaa että "voi kääk eikö tää läski osaa yhtään rajoittaa". Sehän on ihan normaalia, että ihmiset ostavat keksejä ruokakaupasta. Se taas ei ole yhtään normaalia, että he syövät koko paketin kerralla itse, salassa.

Hätkähdän aina ihmisiä, jotka kertovat avoimesti, että "minäpä se sitten tykkään tuosta syömisestä, heh heh. Eilenkin meni ---, ---, ja ---". Olen niille vähän kateellinen. Syövät, mutta ihan sinuina itsensä kanssa. Tai jotka jossain kylässä osaavat avoimesti setittää ruokaa. Itse syön seurassa kovin pidättyväisesti, ja jos otan lisää, hävettää kauan ja kamalasti. Enkä ikinä voisi kertoa kenellekään siitä sairaasta mättämisestä.

Ne, joilla on huono itsekuri, varmaan nauttivatkin sitten herkuistansa ihan erilailla. Kadehdin kaikkia muitakin, jotka voivat ostaa jotain spessua ja herkutella sen nauttien. Itselle on ihan sama, mitä sitä mättää, maku ei tee juuri mitään vaikutusta, se kestää vain hetken ja aiheuttaa sen kalvavan häpeän. Mitä järkeä ostaa sacher-torttua kun saman paskan tyhjän olon saa vaikka pullapitkolla.

Ihan kuten silloin, kun se blaadaaminen meni vähän överiksi, ja se oli vaan semmoinen normaali olotila - ihan sama, mitä sitä sattui pröyhyttelemään, oli  sitten surkeaa PL:ää tai hehkeää charasta, samaa jumitusta loppujen lopuksi kaikki tyynni. Kuten aiemmin kirjoitinkin, oli aika säälittävää, että vihdoinkin, kun pääsin Damiin, ei mikään siellä tuottanut sen kummempia fiiliksiä, kokolailla tötsyissä koko muija suurimman osan ajasta kuitenkin. Sitä sitten haikaili niitä "hillitympiä" aikoja, jolloin pilveä polttamalla todella sitten oli pilvessä...

Ihan samoin nyt, haaveilen siitä, kun makoisten asioiden syöminen tuottaisi makoisan olotilan, eikä tätä surkeaa, kyltymätöntä ahdistusta.