Itseinholukemat kohoaa huippuunsa, kun vaatekaappi tursuilee pieneksi jääneitä vaatteita samassa suhteessa kuin rouvan vyötäiset läskiä.

Jotain on tehtävä. Eihän tämä tällaisena voi jatkua, oli syy sitten mikä tahansa. Vaatteisiin perustuvalla vertailulla maha on yhtä iso kuin miltei viimeisilläni ollessa. Paitsi että raskausmahakin näyttää paremmalta, se on tasainen, kiinteä kupu. Nyt on kaksi kuvottavaa, löysää makkaraa. Se ylempi, vyötärön päälle pullistuva on todella paha, se saa kaikki vaatteet näyttämään pieniltä, vaikkei ne sitä olisikaan.

Olokin on tukala. Istuessa kun kumartuu eteenpäin tuntee läskiä läskin perään.

Ahdistaa. Nolottaa. Hävettää. Inhottaa.

Jos mä edes alkeellisinta itsekuria voisin harjoittaa, yritän asettaa itselleni säännöksen: ei karkkia. Ei suklaata, ei jätskiä, ei limua, ei sipsejä, ei keksejä. Jos on ahmittava niin ahmi sitten paahtoleipää vaikka, helvetti. Jos jotain sallittua hyvää saisi olla - sellaista, jota syö järkevästi - se voisi olla vaikka jugurttibanaanit ja -pähkinät ja muut. Onhan niissäkin sokeria ja rasvaa, mutta ainakin niitä on vaikeampi saada käsiinsä, ja etenkin Parrotsit on niin tyyriitä, ettei niitä puolta kiloa setitä pussiin millään. Ja maustetut jugurtit saan pitää, vaikka parempi olisi tietenkin edes sekoittaa maustamatonta joukkoon. Mutta ei tässä mitään tehodieettiä aloitetakaan.

Parin viikon kuluttua katsotaan neuvolassa verensokeri ja paino, ja mua pelottaa se niin helvetisti. Paino on räjähtänyt muutamassa kuukaudessa, verensokeria pelkään - eihän se voi olla normaali näillä ahmimisilla - ja jos se täti alkaa natisemaan (onneksi se ei ole paha saarnaaja) niin mitä sitten käy? Sössötänkö nolona jotain epämääräistä joka hävettää jälkeenpäin, vai ratkeanko ja purskahdan itkuun tunnustaen kaiken: olen väsynyt ja masentunut ja syömisongelmainen. "Hei, olen t., minulla on ahmimishäiriö".

Täytyyhän mun jotain apua saada, jossain vaiheessa ainakin, mutta katsotaan nyt, kuinka pitkälle tämä kieltämyksen voima kestää.

Noh, se oli kai ensimmäinen askel, kun kaupassa tutkailin karkkihyllyjä, että pitäisikö ottaa joku jäähyväissynti, mutta ei hetkauttanut. Sinne jäivät.