Imetystukka ei koostu vain siitä päässä (vielä toistaiseksi) sijaitsevasta hiuksistosta, vaan se on kokonaisuus, johon sisältyy myös se ympäri asuntoa levittäytynyt kerasiinimassa. Sitä on joka puolella. Paitsi päässä, tuntuu. Sänky tietenkin on täynnä. Sohvan takaa saa melkoisen otannan. Kylppärin kaakeliin on liimautunut yksittäinen kappale. Jääkaapin ovessa. Ylt'ympäriinsä vauvaparkaa. Ihan kaikkialla, se on tukkapainajainen.

Se on painajainen myös päässä. Ohimot alkavat jo harventumaan. Se on ihan litassa kummallisista kohdista. Se on myös suoraa ja karheaa, kuin hevosen jouhta. Kun nyppii niitä tukkoja joko suoraan päästä tai ympäri kämppää, huomaa, miten ne sojottaa itsepäisen suorana. Suorana, vaikka mitä tekisi, päässäkin. Imetyksen mittainen bad hair day.

Odotustukka sentään oli hehkuvan kiiltävä ja jumalattoman paksu. Esikoisen jälkeen se ei lähtenyt, pysyi vaan, ilmeisesti imetys hiipui niin pieneksi, ettei kuontalon jumalattaret huomanneet riistää takaisin sitä, minkä olivat lainaan suoneet. Nyt ottavat sitten omansa takaisin, kaksin käsin kiskoen. Aika shokki.

Juurihan tuossa leikkautin sen, ensin jostain kaukaa ristiselästä  (jumalauta mikä tilanne olisi jos se niin pitkänä varisisi ympäriinsä) olkapäille, lyhyyden iloista rohkaistuneena vielä lyhemmäksi. Eikä se tarpeeksi lyhyt tunnu nyt oikein olevan. 30 vuoden tyytymättömyys riittämättömästä pituudesta on muuttunut riittämättömäksi lyhyydeksi. Kummallista.

Olen aina inhonnut sitä "alentamalla" itsensä korostamista, kun "huonoina puolina" äänekkäästi julistetaan jotain sellaista, mitä olettaa toisten "kahdehtivan". Kuten "Siis mä en kestä! Siis tätä tukkaa on ihan liikaa! Tää on ihan kamalaa! Siis tää on niin paksu! Siis niin PAKSU, tajuutsä, et se on ihan kauheeta! Ja tää kasvaa niin nopeasti, et mä en kestä! Siis mä KÄRSIN". Tiedättehän, sitä äänekästä mäiköttämistä naistenvessan peilin edessä. - Mutta sitten ihan kotipeilin edessä löydänkin itseni samasta tilanteesta. "Siis mä KÄRSIN!" No ei se kyllä kasvanut mitenkään ilmiömäisesti, mutta paksuutta alkoi olla jo liikaa. Ainakin kahden lapsen äidille. Hyvä on, nyt riitti, nyt vedetään lyhyeksi, tehtiin niin eikä riitä. Mennään uudestaan. Mutta! Sitten se vasta alkaakin lähtemään! Huhuu! Ensin meni pituus, nyt lähtee se paksuuskin! Hui! Mitä jää jäljelle?!? Pelottavaa! Pitäisiköhän vetää kaikki samantien miehen kotiparturikoneella menemään. Eipä ainakaan olisi siivottavaa. Olisipa akka aika karu näky.