Se lähtee käyntiin lankeamuksesta, ihan kuin niillä -juopoillakin. Ensin elää kieltäymyksessä, kurissa ja nuhteessa pitkään, sitten kun kyläilyjen sivutuotoksena "vähän herkutellaan", on jätskiä ja pullaa kahvin kanssa tietenkin, illalla ihan hysteerisenä mietin, miten saisin vielä syötyä vähän jotain. Vaikka pitkästä aikaa söin "kunnon ruokaa" autenttisen aterian. Ja vielä seuraavana päivänäkin on ihan täpinässä että oi herkut, miksei teitä jäänyt taloon enempää.

Täytyisi tosiaan tutkia Emaliastiankin taajaan mainostamaa Sokeripommi-kirjaa. Heti tuo kyseinen esittelytekstikin osuu & uppoaa; minähän lapsena söin salaa sokeria lusikalla kulhosta, olin ihan villinä kaiken makean perään, ja kyllähän tätä elämääni voisi kutsua hillityksi moniriippuvuusongelmaksi. Kun muut riiputtavuudet on jääneet, ympyrä sulkeutuu; takaisin sokerin ja syömisen pariin.