Yleensä sitä yrittää punnita, että mikä on oman egon ja lasten vakaan isäsuhteen välinen hinta; että jos kaikki päällisin puolin menee ok, kärsivätkö lapset enemmän siitä, että äidin egoa on loukattu, vai siitä, että menettävät säännöllisen isäsuhteen.

Joskus sitä miettii, että vittu nyt ei yhtään enää tällaista, nyt saa riittää, antaa olla. Näkee mielessään viiden vuoden ketjun tossutusta, kusetusta, mitätöintiä ja toisen sääntöihin alistamista ja kertakaikkista henkistä väkivaltaa. Olen vain joku lasten- ja kodinhoitaja! Huonekalu! 

Juuri kun on laittamassa käräjäoikeudelle sähköpostia, tulee ajatelleeksi, ettei tällaisia ratkaisuja ehkä sittenkään ole parasta tehdä menkkaillessa.

Mutta kyllä kai sitä lääkitystä on jatkettava, kun alkaa mätkähtelemään alas "kuin koski, mi vuorien välissä kiehuu" Leinoa hatarasti lainatakseni.