Jo se on ihmisen elämä raadollista, kun yöt keikkuisi läpeensä, ja päivällä on kuin hukkuneen rukous (mistähän sitten sekin sanonta), rukoilee armoa aamusta alkaen, että pääsisipä pian päikkäreille, eikä kello ole yhtätoistakaan, lapset tietenkin suunnittelevat ottavansa pikku torkut joskus juuri ennen ilta-aikaa.

Siitä ajasta puolet osaa äitikin torkkua jossain unen ja valveen välimailla, viettääkseen loppupäivän kertakaikkisen vetelässä ja aikaansaamattomassa tokkuratilassa, iltaunille pääsyä minuutti minuutilta koko olemuksellaan rukoillen, piristyen taas kummasti noin kymmenisen minuuttia lasten - ja miehenkin - nukahtamisen jälkeen.