Hetken ihmettelyn jälkeen alkukantainen luolanaisreaktio kantoi hedelmää: kevyt ravistelu.

Näppis nimittäin on käytetty. Edellisestä oli mennyt liitännästä pinni poikki ("mieshän ei tiennyt asiasta yhtään mitään"), mutta jos tämä maksoi 3 €, ei siltä voine paljoa odottaakaan.

Mutta että kone! Ensin teki mieli käydä halailemassa sitä, että ai miten kiva kun palasit, ja taputtelemassa. Mutta maailma olikin muuttanut tuhlaajapoikaa. Oli omaksuttu uusia tapoja ja hylätty perheen yhteisiä tietoja. Kuten "Suosikit"-kansio. Ja kaikenlaista pikku asetusta ja säätöä. Ja koskas ne pääsisi syynäämään, lapset ovat näköjään tottuneet tietokoneettomaan äitiin ja hyökkäävät kimppuun kaksin käsin, kun tämän pöydän ääreen istun...

Mutta että netti! Mikä perheenemännän sosiaaliverkosto! Mitä turhautumia sitä onkaan kärsinyt, kaikenlaisia juolahduksia "katsonpa, paljonko tilillä on rahaa", "kuuntelenpa musiikkia" ja mitä lie, alasammuttuja ehdotuksia. Elämä on ollut niin kovin tylsää, monimutkaista ja ohjelmatonta. Yksinäistä.

(Mutta käsi sydämellä - onpa sitä aikaakin kummasti riittänyt)